Alakoulun rehtoria epäillään koulun varojen väärinkäytöstä – erosi samantien

Alakoulun rehtorin mittavaa rahavarojen väärinkäyttöä on ryhdytty tutkimaan Hämeenlinnassa. Kyse on kymmenistä tuhansista euroista. Rehtori teki omat johtopäätökset ja erosi samantien.

Kotimaa

Hämeenlinnalaisella Jukolan ala-astella on paljastunut mittava taloudellisten väärinkäytösten sarja, josta epäillään koulun rehtoria.

Asia tuli ilmi joulukuun alussa, jolloin Hämeenlinnan kaupunki pidätti rehtorin virantoimituksesta. Tämän jälkeen rehtori itse irtisanoutui työstään.

Hämeenlinnan opetuspalvelujohtaja Mika Mäkelä kertoo, että koulun hankintoihin liittyvistä väärinkäytöksistä tehdään parhaillaan selvitystä.

Asiasta kertonut Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset kirjoittaa, että rehtori olisi ostanut kaupungin laskuun sisustustarvikkeita, kuten lamppuja ja mattoja.

– Mahdollisesti, mutta hankintoihin liittyvistä väärinkäytöksistä tehdään parhaillaan selvitystä, kertoo Hämeenlinnan opetuspalvelujohtaja Mika Mäkelä Ylelle.

Mäkelä kirjoittaa Hämeenlinnan kaupungin sivuilla, että epäselvyydet koskevat useampia vuosia ja erilaisia kaupungin varoilla maksettuja tavarahankintoja, jotka eivät näytä päätyneen koulun käyttöön. Alustavasti kysymys on kymmenistä tuhansista euroista.

Selvitys valmistunee vielä tämän viikon aikana.

Kaupunki aikoo tehdä asiasta rikosilmoituksen poliisille tämän viikon aikana.

Uutista muokattu 18.12 klo 14.55. Lisätty Hämeenlinnan kaupungin nettisivuilla kerrotut lisäseikat