Kalevalaisessa seimessä Karjalan kuningas korvaa Jeesus-lapsen

Kalevalan loppuruno kertoo Marjatasta, joka paimenessa olleessan löytää puolukan ja tulee raskaaksi. Tämän seurauksena syntyy metsässä poikalapsi, Karjalan kuningas. Liisa Tikan käsissä tapahtuma on huovuttunut jouluseimeksi.

sielu
Marjatta pitää sylissään Karjalan kuningasta kalevalaisessa seimiasetelmassa.
Yle

Perinteinen jouluseimi on jouluevankeliumin hahmoista rakennettu asetelma. Joosefin, Marian ja pienen Jeesus-lapsen ympärille on kerääntynyt niin paimenia kuin Itämaan tietäjiäkin. Seimi ei ole vain koriste, vaan sen on tarkoitus pysäyttää ja hiljentää ihminen pohtimaan joulun sanomaa.

Tällaisena seimi on toiminut myös Liisa Tikalle, joka useissa elämän kriiseissä on etsinyt tukea Raamatusta. 90-luvun lopulla hän tarttuikin Raamatun sijasta Kalevalaan. Kalevalan kieli, niin kuin Raamatunkin etymologia, vei hänet mukanaan.

- Nautin sanojen merkityksen pohdiskelusta. Esimerkiksi sana pyhä, mitä se tarkoittaa. Jos miettii samaa sanaa ruotsiksi, helg, tai saksaksi, heilig, niin sehän tarkoittaa kokonaista, toteaa Liisa Tikka.

Tätä kokonaista pyhyyttä hän näkee myös Kalevalan loppurunossa, joka kertoo yhteisön syrjimästä Marjatasta. Runossa on selviä yhtymäkohtia jouluevankeliumiin. Tosin Marjatta ei ollut nuori neito, kuten Jeesuksen äiti Maria.

Tässä runossa hienoa on se, että Marjatta on kuva suomalaisesta sielusta.

Liisa Tikka

- Marjatasta kerrotaan, että hän oli jo kauan asunut vanhempiensa luona, eli hän oli jo vanha sielu. Tässä runossa hienoa on se, että Marjatta on kuva sielusta, nimenomaan suomalaisesta sielusta. Marjatta kuvataan puhtaaksi neitsytsieluksi, pyhäksi piiaksi pikkaraiseksi. Hän on outo tyyppi omassa yhteisössään, joten hänet laitetaan paimentamaan lampaita metsässä.

Metsässä Marjattaa kutsuu puolukka, joka hyppää Marjatan suuhun ja hän tulee raskaaksi. Vanhemmat eivät tyttärensä raskautta hyväksy, vaan heittävät hänet ulos talosta. Loppujen lopuksi koko kylänkin torjuma Marjatta synnyttää metsässä, hevosen ladossa. Hän synnyttää pojan, Karjalan kuninkaan.

- Tässä on tämä joulun tapahtuma, eli lapsen syntymä, pohtii Liisa Tikka Kalevalan ja Raamatun yhtymäkohtia.

Luonnon henkisyys hedelmöittää suomalaisen sielun

Mutta tarina ei lopu tähän, vaan hetkeksi itseensä keskittyvä Marjatta kadottaa poikansa. Etsiessään poikaansa Marjatta törmää kuuhun ja tähteen, jotka eivät kerro lapsen sijaintia. Ne vain toteavat tietävänsä missä lapsi on, onhan hän heidätkin luonut. Lopuksi apu löytyy auringosta, joka kertoo pojan olevan suossa, josta äiti hänet pelastaa.

- Se, mikä tässä on niin hienoa tässä runossa, ovat sen suuret kaaret. Ensinnäkin se, missä Kristus syntyy, on ihmisen sielussa. Ja se mikä hedelmöittää ihmisen sielun, nimenomaan suomalaisen sielun, on luonnon henkisyys. Eli se, mitä meissä kypsyy kokiessamme luontoa, sen hengen läsnäoloa luonnossa ja se minkä, me otamme ja sulatamme itseemme. Se saa aikaan sen, että löydämme tien kohti henkisyyttä ja Kristuksen vastaanottamista.

Universaalissa seimessä Liisa Tikka näkee täysin samat elementit, kuin omassa Marjatta-seimessään.

Koen, että meissä suomalaisissa on vielä villieläintä.

Liisa Tikka

- Siinä on Maria, mikä on kuva tästä sielusta. Siinä on Joosef, joka on kuva tästä hengestä. Sitten on tämä aurinko -hahmo, keltaiseen puettu Kristus -lapsi, joka syntyy tähän kokonaisuuteen. Sitten siellä ovat ne eläimet. Aasi, joka kuvaa ihmisen järkeä, sitä sielun osaa, jonka ihminen on jo tietyllä tavalla jalostanut maiseen käyttöön. Härässä on kesytettyä tahtoa. Siellä on lammas, joka kuvaa jalostamaamme tunnetta.

Marjatta-seimen rakentaminen ja kotieläinten korvaaminen villieläimillä on saanut Liisa Tikan myös pohtimaan sitä, mikä meissä suomalaisissa on ainutlaatuista, sitä, mikä on meidän erityinen laatumme.

- Koen, että meissä suomalaisissa on vielä villieläintä. Me tarvitsemme luontoa. Siksi halusin seimeenkin tuoda metsäneläimet. Hirven, suden, ketun, karhun ja jäniksen. Ainoat ihmiset asetelmassa ovat Marjatta ja hänen lapsensa.

Vaikka Liisa Tikka itse näkee sekä kristillisen jouluevankeliumin että suomalaiseen mytologiaan perustuvan Marjatta-tarun pohjimmiltaan samana, niin kaikki seimen nähneet eivät ole suhtautuneet asiaan samoin.

- Seimi on saanut mielenkiintoisen vastaanoton. Monet ovat löytäneet siitä oman sielunmaisemansa, mutta viime aikoina on tullut toisenlaistakin palautetta. On sanottu, että se on pakanallinen, se ei ole ollenkaan jouluinen, seimeen eivät kuulu villieläimet eikä se ole oikea. Tämä perustuu ehkä siihen, että ihmiset ovat niin fiksautuneita siihen, mikä on se ainoa, oikea totuus. Ehkä nämä ihmiset eivät ole paneutuneet Kalevalaan eivätkä Marjatta -runoon, siihen mistä se oikein kertoo.