Lumoava orkidea on petoksen mestari

Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa kuvattu orkideakirja vie lukijan kiehtovalle retkelle orkideoiden maailmaan. Puutarhassa työskentelevä biologi Janne Aho kuvasi kirjaa kahdeksan vuoden ajan. Kirjassa kerrotaan sanoin ja kuvin runsaan sadan orkidealajin tarina.

kulttuuri
Orkideakuvaaja Janne Aho kuvaa.
Samuli Holopainen / Yle

Janne Aholle viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet orkideoiden täyttämää aikaa. Kuvausten lisäksi pari vuotta vierähti tekstin kirjoittamisessa. Orkideakuvaajalta vaaditaan pitkäjännitteisyyttä. Aho sai odottaa neljä vuotta ennen kuin meduusaorkidea puhkesi kukkaan.

- Lähes päivittäin seurasin, milloin ensimmäiset kukkanuput avautuvat. Kasvia hoivattiin huolellisesti, ja vihdoin yhtenä keväänä ensimmäiset kukkanuput tulivat esiin. Kun harsonohuet kukinnot avautuivat, ne kannettiin pahvilaatikon suojassa kuvauspaikalle, muistelee Aho yhtä projektin tähtihetkeä.

Kasvihuone on oiva studio

Diafilmi ja luonnonvalo ovat asettaneet omat haasteensa kuvausten onnistumiselle. Kirjassa käsitellään 110 orkidealajia.

Kasvihuoneet tarjosivat mahdollisuuden tuoda kukat esille taiteellisesti ja tunteen täyttäminä.

Janne Aho

- Kasvihuoneet ovat mahtavia luonnonstudioita ja toimivat näyttämöinä. Jokaisen orkidean taakse rakensin kulissit. Kasvihuoneet tarjosivat mahdollisuuden tuoda kukat esille niin kuin halusin. Pehmeä luonnonvalo puolestaan tuo kukan hienolla tavalla esiin. Pehmeässä luonnonvalossa valon ja varjon pinnat hivelevät toisiaan, ja rakennetun taustan avulla kuviin syntyy tietty tunnetila, sanoo Aho.

- Kuvaamisen alkuvaiheessa ei ollut vielä muuta mahdollisuutta kuin käyttää diafilmiä. Siksi päätin jatkaa tällä materiaalilla loppuun asti.

Petkutuksen mestari

Kirjan nimiOrkideat: sateenkaaren värejä ja petkutuksen lumoakuvaa osuvasti, mikä on pelin henki.

Tässä heimossa on valtavasti lajeja, jotka houkuttelevat pölyttäjiä kukkaan petoksella.

Janne Aho

- Mikään muu kasviryhmä ei vedä vertoja orkidealle. Tässä heimossa on valtavasti lajeja, jotka houkuttelevat pölyttäjiä kukkaan petoksella. Jopa joka kolmas orkidealaji on tällainen huijauksen mestari.

Kirjan erittäin informatiivisissa tekstiosuuksissa kerrotaan esimerkiksi hämähäkkiorkideasta, jonka kukka matkii oksalla paikallaan istuvaa hämähäkkiä. Hämähäkkiä pyydystävä ampiainen ei voi vastustaa kiusausta. Se pistää myrkkypistimellä kukan huulta. Kukka ei tästä välitä, mutta pois lennähtävä ampiainen kantaa mukanaan orkidean siitepölymyhkyjä. Iskiessään seuraavaan hämähäkkiorkideaan kimppuun se pölyttää tämän.

Monta vaaraa

Maailmassa elää yli 30 000 orkidealajia, ja uusia löytyy koko ajan. Niitä vaanivat samat uhat kuin muitakin maailman kasveja.

Metsähakkuut uhkaavat tähtikämmekkää.
Metsähakkuut uhkaavat tähtikämmekkää. Samuli Holopainen / Yle

- Orkideat ovat symboli suojelukriisille, joka käsittää kaikki maailman kasvit. Liikakeräys, ympäristön hävittäminen tai pirstoutuminen ovat todellisia uhkia. Näin hävitetään hienovaraiset kontaktit, joita orkideat tarvitsevat pölyttäjiin ja juurisienirihmastoihin. Ilmastonmuutos eri muodoissaan on myös todellinen uhka, luettelee Aho.

Madagaskarilla elävä tähtikämmekkä on tästä kehityksestä tylyn tehokas esimerkki.

- Vain viisi prosenttia Madagaskarin metsistä on jäljellä. Nekin uhkaavat kutistua. Tähtikämmekkää pölyttää vain tietty yöperhoslaji. Jos tämä pölyttäjä häviää, niin myös tähtikämmekkä katoaa luonnosta, kuvailee Aho elämän monimuotoisuuteen kohdistuvia uhkia.

Kirja löytänyt lukijansa

Orkideat kiinnostavat suurta yleisöä. Syksyllä ilmestyneestä kirjasta on otettu jo toinen painos. Ahon pitämillä orkidealuennoilla on riittänyt väkeä.

- On ollut mahtavaa kertoa kiinnostuneelle yleisölle, miten monitahoinen orkideoiden heimo on. Kun olen kertonut heille, että noin 8 000 orkidealajin ulkomuoto muistuttaa sormusta, on tämä jännittävä lähtökohta sille matkalle, jota orkideat ilmentävät. Monien silmät avautuvat havaitsemaan, että onpa erikoinen kasviryhmä, hän hehkuu.

Aho myöntää, että orkideakirjan teko oli valtava ponnistus. Uuden kirjan tekeminen on kuitenkin jo vauhdissa.

- Työn alla on kirja lääketeollisuuden käyttämistä lääkekasveista, paljastaa Aho.