1. yle.fi
  2. Uutiset

Tommi Jokinen jatkaa SaiPassa - "Lappeenrannassa on hyvä pöhinä päällä"

KalPan kasvatti halusi sitoutua SaiPaan. Jatkosopimus antaa hänelle työrauhan ennen kauden kiivaimpia pelejä. Pisteiden valossa Jokinen pelaa ennätyskauttaan.

urheilu
Tommi Jokinen
Tommi Jokinen.Tomi Hänninen

SaiPa on solminut hyökkääjä Tommi Jokisen (siirryt toiseen palveluun) kanssa kaksi seuraavaa kautta kattavan jatkosopimuksen.

- Täällä Lappeenrannassa on todella hyvä pöhinä päällä tällä hetkellä ja sitoudun siihen mielelläni pariksi vuodeksi. Tämä tuntuu juuri nyt oikealta paikalta kehittyä ja mennä eteenpäin. Tykkään olla Lappeenrannassa, joukkue ja valmennus ovat kohdallaan, Jokinen sanoo.

Jokisen mukaan sopimus takaa hänelle myös työrauhaa ennen kauden huipentumaa.

- Olen iloinen siitäkin, että saatiin asiat kuntoon jo tässä vaiheessa kautta. Lätkä on katkonaista, kun mennään sopimus kerrallaan. Tällä ratkaisulla saan itselleni työrauhaa.

Lätkä on katkonaista, kun mennään sopimus kerrallaan

Tommi Jokinen kahden vuoden jatkosopimuksestaan

Kuopiolaisen kiekkokoulun kasvatti

Jokinen on syntynyt Siilinjärvellä ja kuuluu KalPan kasvatteihin. Hän pelasi Liigassa KalPan paidassa kuudella kaudella yhteensä 236 ottelua, mutta jäi ilman sopimusta kauden 2011-2012 päätteeksi.

SaiPaan Jokinen siirtyi elokuussa 2012 kahden viikon koeajalle ja ansaitsi hyvien harjoituspelien kautta koko kauden kattavan sopimuksen. Ensimmäinen talvi Lappeenrannassa tuotti 53 ottelussa tehopisteet 4+13=17. Kuluvalla kaudella Jokinen on pelannut SaiPassa 33 ottelua tehopistein 6+7=13, joten hän on selvässä ennätysvauhdissa. Koko liigauran saldot ovat tällä hetkellä 323 ottelua pistein 26+54=80.

- Kyllä minä pidän itseäni kokonaisvaltaisempana pelaajana kuin tänne tullessani. Olen mennyt joka alueella eteenpäin, mutta etenkin fyysisyyttä on tullut pelaamiseen lisää ja sitä kautta uutta ulottuvuutta koko tekemiseen, Jokinen analysoi.

Lue seuraavaksi