1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Teatterin katto romahti Lontoossa – loukkaantuneiden määrä kasvaa

Yli 80 ihmistä loukkaantui Lontoon Sohossa, kun Apollo-teatterin katto romahti kesken näytöksen. Seitsemän vammat ovat vakavia. Teatterissa ei tiettävästi ollut suomalaisia.

Ulkomaat
Loukkaantuneita kuljetaan paareilla pois lontoolaisesta Apollo-teatterista.
Silminnäkijä Hannah George kuvailee tapahtumia Apollo-teatterissa. Hän kertoo aivan ensimmäisen ajatuksensa olleen, että tapaus oli osa esitystä.

Katto romahti lontoolaisessa Apollo-teatterissa torstai-iltana kesken näytöksen. Pelastusviranomaisten mukaan loukkaantuneita olisi jopa yli 80, heistä ainakin seitsemän on vakavasti loukkaantuneita.

Aluksi julkisuudessa kerrottiin, että teatterin parvi olisi romahtanut. Lontoon pelastusviranomaisten mukaan alas tuli kuitenkin noin aarin kokoinen ala kattoa, joka repi mukanaan teatterin parven.

Teatterin tiedottajan mukaan täydessä salissa oli noin 700 katsojaa.

Suomen ulkoministeriö ei ole saanut tietoa, että joukossa olisi ollut suomalaisia, mutta Suomen Lontoon suurlähetystö seuraa tilannetta.

Jotkut Yöllisen koiran merkillinen tapaus -näytelmän katsojat jäivät loukkoon romun keskelle, mutta heidät on saatu pelastuslaitoksen mukaan irrotettua puristuksista.

Onnettomuus sattui noin kello 22.15 Suomen aikaa.

Silminnäkijöiden mukaan pölyn ja laastin peittämiä ihmisiä autettiin rakennuksesta ulos.

– Joidenkin ihmisten uskotaan loukkaantuneen kesken Yöllisen koiran merkillinen tapaus -näytelmän aikana tapahtuneessa romahduksessa, poliisin tiedottaja kertoi.

– Käsittääkseni parven etuosa romahti. Luulimme ensin, että se kuului näytökseen. Se oli hyvin dramaattista. Selvisimme pelkillä ruhjeilla, kuten uskon muidenkin selvinneen, teatterissa ollut Martin Bostock kuvaili Sky Newsille.

Toisen silminnäkijän mukaan ihmisiä hoidettiin päävammojen takia. Kuolonuhreja ei tiettävästi tullut.

Lähteet: AFP, AP, Reuters

Lue seuraavaksi