Naisten oikeus aborttiin päättyy Espanjassa

Espanjalaisnaiset saavat uuden lain myötä abortin vain raiskaustapauksissa tai mikäli äidin terveys on vaarassa. Uusi laki tiukentaa myös mahdollisuuksia saada abortti sikiön vaikeiden epämuodostumien vuoksi.

Ulkomaat
Pieni ryhmä mielenosoittajia.
Ryhmä aborttilakia vastustavia mielenosoittajia oli kerääntynyt Kansanpuolueen puoluetoimiston eteen Madridissa 20. joulukuuta.Dani Pozo / AFP

Espanjan hallitus on päättänyt tiukentaa aborttilakia. Pääministeri Mariano Rajoyn konservatiivihallitus päätti perjantaina tiukentaa naisten mahdollisuuksia aborttiin niin, että abortin saa tehdä ainoastaan raiskauksen tai äidin terveyden vaaran vuoksi. Asiasta kertoi Espanjan oikeusministeri Alberto Ruiz-Gallardon.

Tiukennus on raivostuttanut monia espanjalaisia, sillä se on suuri harppaus taaksepäin vuonna 2010 tehdystä aborttilakiuudistuksesta. Tuolloin naisten sallittiin tehdä halutessaan abortti 14. raskausviikolle saakka, ja mikäli äidin terveys on vaarassa tai sikiöllä on vakavia epämuodostumia, 22. raskausviikolle saakka.

Uusi laki tiukentaa myös mahdollisuuksia saada abortti sikiön vaikeiden epämuodostumien vuoksi. Lisäksi alle 18-vuotiaiden tyttöjen on uuden lain nojalla saatava vanhemmiltaan lupa aborttiin.

Lakimuutos menee vielä parlamentin käsiteltäväksi, mutta se mennee helposti läpi, sillä pääministerin puolueella on parlamentissa selvä enemmistö. Aiemman aborttiuudistuksen takana olleet sosialistit sanovat kuitenkin vastustavansa sitä.

- Me emme aio palata 30 vuoden taakse, ja ennen kaikkea emme aio antaa periksi tai tulla pelotelluksi hiljaiseksi, sanoi sosialistipuolueen varapuheenjohtaja Elena Valenciano.

Vastustajat pelkäävät, että lakimuutokset palauttaisivat maan 1980-luvulle. Vuoden 1985 laissa abortti oli Espanjassa rikos, paitsi jos naisen terveys oli vaarassa, hänet oli raiskattu tai jos sikiöllä oli vakavia epämuodostumia.

Oikeusministeri Gallardo sanoi, että uusi laki ei missään tapauksessa johda abortin tehneiden naisten rikostutkintaan.

Espanjassa tehtiin vuonna 2011 runsas 5 000 aborttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Viime vuoden lukuja ei ole vielä saatavilla. Epämuodostuman takia abortin tekee noin 3 000 naista vuosittain. Lain tiukennusta vastustavien mukaan nämä naiset jäisivät heitteille, mikäli kiristykset menisivät läpi.

El Pais -sanomalehden keväällä julkistaman kyselytutkimuksen mukaan 46 prosenttia espanjalaisista olisi halunnut aborttilain pidettävän nykyisellään ja 41 prosenttia kannatti tiukennuksia.

Lähteet: AFP