Neljä asiaa, joita et tiennyt suomalaisista jouluperinteistä

Pukki ei antanut lahjoja, vaan ryysti sahdit ja huitoi juhlijoita virtsaisella sauvallaan. Joulukuusen toivat suomalaisiin pirtteihin rikkaat säätyläiset. Entä mitä yhteistä on jazzilla ja joululahjoilla?

Kotimaa
Kekripukki iltavalaistuksessa Kajaanijoessa.
Kekripukki iltavalaistuksessaYLE / Jouni Pilto

Mielikuvat muuttumattomista jouluperinteistä ovat - no, mielikuvia. Tosiasiassa perinteet ovat jatkuvassa muutostilassa, jossa vaikuttavat muun muassa talous, sodat ja uudet ja vanhat mytologiat. Esimerkiksi suomalaisten nykyisten jouluperinteiden toinen jalka lepää kristinuskossa ja toinen vahvasti vanhojen pakanarituaalien päällä.

Seuraavaksi möyhitään neljän nykyisen suomalaisen jouluperinteen juuria.

1. Joulukuusi juontaa Martti Lutherin valaistumiseen

1500-luvun saksalaisilla säätyläisillä oli niin paljon rahaa, että he saattoivat tuhlata sitä makeisiin jotka sitten ripustivat kuusen oksiin. Koristeltu kuusi oli käsityöläisten onnentuoja ja vaurauden symboli. Tosin tuolloin kuuset olivat pieniä ja niitä aseteltiin pöydille tai kattoon.

Joulukuusella on myös yhteys tuolloin Saksassa vaikuttaneeseen uskonpuhdistajaan Martti Lutheriin.

- Tarinan mukaan hän vietti yön kuusimetsässä, näki tähtitaivaan kuusien yllä ja sai eräänlaisen luterilaisen valaistumiskokemuksen. Tämä on yksi joulukuusen alkukertomuksista, kertoo kansanperinteen tutkija ja kirjailija Mikko Europaeus.

Joulukuusen alkukertomuksia on kristinuskossa enemmänkin.

- Jotkin näistä liittyy jopa Jeesukseen, vaikka uskon, että Lähi-idässä kyseessä on ollut joku muu puu. Tämä kertoo siitä, miten pyhimyslegendoja on sovitettu Keski- ja Pohjois-Euroopan oloihin, joissa kuusi on yksi valtapuista.

Suomalaiset pitivät kuusipuistaan kuitenkin jo kauan ennen kristinuskon saapumista. Ennen käsitystä yhdestä jumalasta suomalaiset olivat varsinaisia puiden palvojia.

- Pyhiä puita esiintyy kaikissa kulttuureissa. Esimerkiksi maailmanpuuYggdrasilon keskeinen skandinaavisessa mytologiassa. Muinaisille suomalaisille tärkeitä olivat kuusien lisäksi männyt, hongat ja petäjät. Niitä on kutsuttu eri nimillä, kutenpitämyspuu, tailyylityspuu, Europaeus kertoo.

Kuvassa kuusimetsä.
Kuvassa potentiaalisia lyylityspuita.Kia-Frega Tyynismaa / Yle

Kuusen oksat tarjosivat eränkävijälle suojaa ja tarvikkeet laavua varten. Karhupeijaisissa suomalaiset saattoivat pyhittää kuusen viemällä karhun kallon sen juurelle. Tämä oli tapana etenkin Savossa.

- Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Tämä vanha sanonta peilaa sitä, miten kuusi on ollut tärkeä eränkävijälle.

Suomalaiset pitivät kuusistaan niin paljon, että niitä saatettiin tuoda juhannuskoivujen tapaan pihapiiriin merkkitapausten vuoksi.

- Voidaan ajatella niin, että nykyisessä joulukuusessa on yhdistynyt keskieurooppalainen pieni sisäkuusi ja tämmöinen pyhän pihakuusen traditio, Europaeus pohtii.

2. Ennen kinkkua syötiin särää ja piranaa

Vielä vuonna 1800-luvun puolivälillä puheet joulukinkuista olisivat vääntäneet suomalaiset nauruun, mikäli he olisivat nälkäkuoleman partaalta siihen jaksaneet. Perättäisten katovuosien seurauksena joka kymmenes suomalainen kuoli nälkään vuosina 1866-1868. Liha oli ylellisyyttä ja yleistyi muiden kuin aatelisten juhlapöydässä vasta 1900-luvulla.

- Alkukantainen suomalainen juhlapöytä on sisältänyt kalaa, talkkunaa, sisämaassa hapatettua muikkua. Kannaksella tunnettiin kasvisruoka pirana. Se oli muhennos, johon laitettiin sitä mitä löytyi, kuten härkäpapuja, lanttuja tai perunaa, jos on ollut peruna-aika, kertoo Europaeus.

Juhlaruokaa on perinteisesti ollut sellainen, mitä ei tavallisesti ollut saatavilla. Esimerkiksi 1920-luvun karjalaisessa joulupöydässä oli munamakaronilaatikkoa ja riisipiirakkaa. Ruuissa oli uutuudenviehätystä ja ne sopivat hyvin yhteen vanhempien ruokalajien kanssa. Vähän niin kuin chili ja juustolajitelmat nykyisin.

2200-luvun suomalaista perinneruokaa.BananaStock Ltd

Kuten kaikki muukin hyvä, myös laatikkoruuat saapuivat Suomeen Ruotsin kautta. Ainakin_ lanttulooraa_ tehtiin Suomessa jo keskiajalla, naurislaatikkoa sitäkin aiemmin. Porkkanalaatikko ja uusi tulokas perunalaatikko saapuivat pöytiimme myöhemmin.

- Laatikoituminen on läntistä ruotsalaista keittiötä. Olettaisin, että laatikon kantamuoto on talonpoikaisessa kulttuurissa tuohirove, johon on sisältö voitu panna.

Kinkku on vanhaa germaanista ruokaperintöä ja yleistyi suomalaisissa juhlapöydissä sikatalouden kehityksen myötä. Kinkku oli kunkku, paljon arvostetummassa asemassa kuin riista.

- Karjalainen sanonta "mistään ei tuu niin hyvää jänispaistia ku sianlihasta" kertoo siitä, miten sianliha on korvannut riistan.

Kinkkua ennen joulupöydässä saattoi kuitenkin komeilla lammaspaisti. Lampaanlihasta valmistettu särä on edelleen suosittu etenkin Lemillä.

Joka talossa kinkkua ei tietenkään ollut. Mutta jos mahdollisuus oli, sika lihotettiin juuri vuoden kohokohtaa varten. Ennen sadonkorjuujuhla kekriä varten. Sittemmin jouluksi.

3. Keinuhevonen oli 1920-luvun iPad

Joululahja on ruotsisksi julklappar. Sana juontaa vanhasta tavasta jättää lahjat talon oven taa. Ennen poistumistaan anonymiteettiään suojeleva ruotsalainen koputtaa oveen, klap klap.

Ruotsalaiset harrastivat joululahjoja suomalaisia aiemmin. Muun muassa siksi, koska kuningaskunta ei kituuttanut 1800- ja 1900-lukuja sodasta toiseen. Tosin entisen mahtimaan kansalaiset saivat totutella asemaansa eurooppalaisena pikkuvaltiona. Kenties lahjojen antaminen kanssaihmisille paransi ruotsalaisten mielialaa.

Silakka.
Mikään ei korota mielialaa niin kuin hapansilakka.Salla Jokivarsi / Yle

Lahjojen antaminen oli jälleen ensin aatelisten, mutta myöhemmin myös talonpoikien harrastus.

Yhteiskunnan teollistumisen ja sisällissodan loppumisen myötä lahjojen makuun päästiin kuitenkin Suomessakin jo kepeällä 1920-luvulla. Sodan loppumisen ja saavutetun itsenäisyyden myötä mielialoja nostivat muun muassa kapakoissa soiva jazz ja lapsikuolleisuuden väheneminen. Väestö muutti maaseudulta kaupunkeihin, alkoi saada palkkaa ja myös käyttää sitä. Ei ole yllättävää, että joululahjaperinne yleistyi juuri tänä huikentelevana ja vallattomana vuosikymmenenä.

- Ensimmäisen maailmansodan jälkeen haluttiin nauttia ja iloita elämästä. Juhliminen nousi uuteen merkitykseen. Tuolta ajalta on säilynyt lahjaluetteloita, jotka eivät hirveästi poikkea nykyajasta. Lahjat olivat kodin käyttöesineitä, muistokirjoja. Pieniä ja arkisia asioita.

Lasten 1920-luvun hittituotteita oli esimerkiksi käsintehty keinuhevonen. Itse tehdyt lelut olivat trendikkäitä, koska tehdasvalmisteisia leluja ei ollut. Toisaalta tabletin valmistaminen omin käsin vaatii huomattavasti suurempaa näppäryyttä kuin keinuhevosen.

4. Nuuttipukin syliin ei halunnut yksikään lapsi

Länsimaista punanuttuista ja helakkaposkista nykyajan joulupukkia katsellessa on helppo unohtaa, että hahmon juuret ovat kristityssä piispassa, joka jakoi lahjoja apua tarvitseville 300 -luvun Turkissa. Pyhä Nikolaus oli suosittu etenkin Itä-Euroopan ortodoksikristittyjen piirissä, heti toinen Neitsyt Marian jälkeen. Nikolaus oli merenkulkijoiden, lapsien ja myös kauppiaiden pyhimys, mikä sopii oikein hyvin myös nykyiseen materialistiseen joulunviettoon.

Itämaan tietäjät ja Pyhä Nikolaus ovat tietenkin vain toinen puoli joulupukista. Suomalaisen joulupukkiperinteen toinen puoli on vanhoissa juhlissa, kuten sadonkorjuujuhla kekrissä _ja _Nuutinpäivässä. Palvelusväen ilakoidessa juhlissa vieraili kekripukki tai nuuttipukki, sarvekas ja pelottava hahmo, joka piti kasvoillaan tuohesta tehtyä naamaria. Sen sijaan, että nuuttipukki olisi tuonut lahjoja kilteille lapsosille, se vaati isänniltään sahtiryyppyä. Jos ryyppyä ei annettu, saattoi pukki napata mukaansa sahtitynnyrin pohjatapin, joka varmasti laski sadonkorjuun jälkeen vapaille päässeen palvelusväen mielialoja.

Pukiksi pukeutui usein joku kylän nuorista miehistä. Jos joku yritti tulla liian lähelle ja tunnistaa pukin, saattoi pukki kopauttaa uteliasta päähän virtsaan kastetulla pampulla.

- Tapaan saattoi liittyä sosiaalisten paineiden purkua. Kulttuurillisten asetelmien päälaelleen asettamista.

Sosiaalisten paineiden purkua 2000-luvulla.YLE / Maija Tuunila

Jo sana _pukki _kertoo hahmon alkuperästä. Vuohi on maanviljelyskulttuurien keskeisimpiä eläimiä ja levinnyt Suomeen germaanisen kulttuurin kautta.

- Suomen kieli on kivettänyt sen alkuperäisen hahmon, eikä se ole muuttunut miksikään pyhimysjohdannaiseksi Santa Clausin tapaan. Ennen joulua kekripukki ja nuuttipukki olivatkin sarvipäisiä hahmoja, joilla saattoi myös olla häntä.

Kristinuskon saavuttua Suomeen Joulu otti kekrin roolin vuoden päätteen juhlana. Laadukkaat kangasmateriaalit yleistyivät, pukki sai ylleen punaisen nutun ja pudotti sarvensa. 1900-luvun alkupuolella vanhan perinteen nuuttipukkeja ja kekripukkeja ei Suomessa enää juuri näkynyt.

Kansanperinteen tutkija Europaeus muistuttaa, että perinteet pitää hengissä juuri niiden kyky muuttua aikojen saatossa.

- Perinteiden muuttuminen osoittaa, että niillä on muutosvoimaa ja siten säilymisedellytyksiä. Muinaisia perinteitä ei voi pysäyttää yhdeksi otokseksi, joka pystytään täysin selittämään. Pikemminkin se on alituista aaltoliikettä.