Suntio rehkii pyhinä töissä

Floristi, talonmies, vahtimestari ja kiinteistövälittäjä. Suntion tehtävälista voi olla yllättävän pitkä. Kemin kirkossa käy joulukuussa noin 7 500 ihmistä ja suntiolla riittää töitä aamusta iltaan.

Kotimaa
Suntio
Minna Aula / Yle

Lumityöt on tehty, kynttilät sytytetty pihalle ja kirkko on valmis vastaanottamaan väkeä jo hyvissä ajoin ennen tilaisuutta. Kemin seurakunnan pääsuntio Marko Koivisto puhuu puhelimessa kiireisen näköisenä.

– Hei kuule, vielä täytyy soittaa yksi puhelu, Koivisto huikkaa toimittajalle ja säntää sakastiin.

Jouluna suntio tekee pitkää päivää koska tilaisuuksia on paljon ja ihmisiä käy kirkossa huomattavasti arkipyhiä enemmän. Yllättäviäkin tilanteita saattaa sattua.

– Seurakuntatalolla oli öljykattila mennyt tyhjäksi. Tämmöstä tämä on, joka paikkaan pitäisi joutaa, Koivisto hymyilee ja istahtaa kahville.

Joulun kiireisimpinä aikoina kahville ei ehdi edes istua. Esimerkiksi kirkkokonserttipäivinä äänentoisto- ja valotekniikka tuodaan kirkolle jo päivällä ja suntio on silloin paikalla.

– Olen täällä aina ensimmäisenä ja lähden viimeisenä, Koivisto hymyilee.

Näkymättömiä töitä

Suntion työ on monesti näkymätöntä. Kynttilöitä on tietty määrä joka pyhä, alttarin väritys vaihtuu, kirkko on kukitettu ja kellot pitää soittaa tietyllä tavalla. Suntio vastaa tästä kaikesta. Joskus sattuu myös kommelluksia.

Suntio Kemin kirkossa
Suntion tehtäviin kuuluu niin kukkien ostaminen kuin lumenluominenkin.Minna Aula / Yle

– Kerran jätin kukat tuonne eteiseen ja yöllä olikin tullut pakkasta. Siinä sitten pyhäaamuna korjailin kukat rautalangan avulla, eikä kukaan varmaan edes huomannut, että kukat olivat nuupahtaneet, Koivisto paljastaa.

Joskus suntio toimii kiinteistövälittäjänäkin.

– Kemin seurakunnalla on paljon vuokrahuoneistoja ja olen käynyt näyttämässä niitä asuntojakin, että kiinteistövälittäjäksikin tässä välillä joutuu, Koivisto naurahtaa.

Puusepästä kirkon vahtimestariksi

Koivisto on ammatiltaan puuseppä, mutta lama vei työmahdollisuudet.

– Näin lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin suntion viikkolomittajaa. Päätin kysyä töitä ja se pesti on jatkunut nyt jo 20 vuotta, Koivisto kertoo.

Minna Aula / Yle
Marko Koivisto juoksee ripeästi toimesta toiseen. Niin ettei toimittaja meinannut pysyä perässä.

Joulupyhien pitkät työpäivät tuntuvat raskailta. Välillä perhe kärsii siitä, että työpäivät venyvät.

– Oma poika sanoi jo, etten koskaan ole kotona, Koivisto miettii.

Kirkonkellot kutsuvat ihmisiä kirkkoon ja penkkirivit alkavat jo täyttyä. Koivisto pitää pään kylmänä vaikka tehtävää on paljon.

Farkut vaihtuvat puvunhousuihin ja kravatti sointuu kirkkopyhän siniseen väriin. Pappi astuu puhujanpönttöön ja tilaisuus alkaa. Koivisto tarkkailee tilannetta takahuoneesta.