Vuoden 2013 nettikärki: Tiimarin konkurssi, syöksyvirtaus ja jalkapohjaan iskevä loinen

Vuoden luetuimmat nettijutut Yle Lahden sivuilla olivat kovia uutisia, rikoksia ja kummastuttavia terveysuutisia.

Tiimari
Kaatuneita puita ja rakennus.
Vihtori Koskinen / Yle

Kärkeä vuoden nettitilastoissa pitää Tiimarin konkurssia käsitellyt uutinen.

Jutussa Tiimarin 1970-luvulla perustanut ja sittemmin myynyt lahtelainen kauppaneuvos Kari Sulkanen kertoi pitäneensä yrityksen konkurssia vain ajan kysymyksenä. Hänen mukaansa Tiimarin upotti valikoiman muuttuminen: lahjatavarat syrjäyttivät käyttötavaran, minkä seurauksena asiakkaita alkoi kaikota.

Vuotta 2013 ovat leimanneet poikkeuksellisen monet kovat myrskyt. Elokuussa uutisoimme sysmäläisnaisesta, jolta syöksyvirtaus ahmaisi metsäomaisuuden ja siinä samassa eläkesäästöt. Juttu oli vuoden toiseksi luetuin.

Netissä kiinnosti myös uutinen loisesta, joka voi iskeä kaukomailla matkaavaan ihon läpi. Asiantuntijan mukaan eksoottisissa lomakohteissa makeaan veteen ei kannata laskea varpaitaan lainkaan. Sen sijaan meren rannalla matkailija voi olla huoleti. Loistartunnan huomaa yleensä vasta vessanpöntössä luikertelevasta madosta.

Vuoden luetuimpia artikkeleita oli myös juttu kappaleista, joiden soittaminen on kielletty musiikkiliikkeissä. Joissakin liikkeissä on laadittu kielletyt kappaleet -listoja soittimia kokeileville asiakkaille.

Myös tarina isän liikenneonnettomuudessa menettäneestä padasjokelaisperheestä ja onnettomuutta seuranneesta oikeusprosessista kiinnosti netissä.

Terveysaiheista nettilukijoita houkutti iltasyöpöttelyä käsitellyt juttu, jossa kerrottiin, että mässäilyä illalla voi seurata entistä kiljuvampi nälkä aamulla.

Vuoden 2012 lopulla julkaistu nettihitti karhun kuolemisesta piilossa jatkoi leviämistään verkossa myös vuonna 2013 ja oli edelleen yksi vuoden luetuimmista.

Luetuimpien nettijuttujen kymmenen kärkeen mahtui myös uutinen katsastusmiehestä, joka sai potkut, kun asiakkaat ja työtoverit alkoivat pelätä tätä.

Niin ikään nettihitiksi ylsi rikosjuttu hyväuskoisen poikamiehen perintörahat vieneistä huijareista. Lahtelaismieheltä kähvellettiin muutamassa kuukaudessa kymmeniä tuhansia euroja.