Arvokuljetuksen ryöstäjät ampuivat vartijaa Ruotsissa

Ruotsin poliisin mukaan naamioituneet ryöstäjät saivat haltuunsa arvokuljetuksessa olleen laukun.

Ulkomaat

Arvokuljetuksen ryöstäjät ampuivat vartijaa Ruotsissa Tukholman lähellä maanantaina, Ruotsin poliisi kertoo (siirryt toiseen palveluun).

Aftonbladetin mukaan välikohtaus tapahtui ruokakaupan ulkopuolella Kungens Kurvassa yhden maissa iltapäivällä Suomen aikaa.

Kaksi naamioitunutta ryöstäjää saivat haltuunsa arvokuljetuksessa olleen laukun.

Ryöstäjät pakenivat paikalta. Vartijan vammat eivät ensimmäisten tietojen mukaan ole vakavia.

Poliisi otti myöhemmin iltapäivällä kiinni kolme henkilöä, Aftonbladet kertoo (siirryt toiseen palveluun).