Jouluna töissä - paloasemalla edellinen vuoro paistaa kinkun aaton työläisille

Jouluna kaikki eivät pääse vaipumaan rauhalliseen lomatunnelmaan, vaan monella alalla paiskitaan töitä läpi juhlapyhien. Vaikka työvuoro osuisikin jouluksi, tunnelmaan pääsee kiinni myös työmaalla eikä töihin lähtö harmita.

Kotimaa
Kuopion paloaseman palomiesten työpaikan joulukuusi virittää pyhinä töissä olevat joulutunnelmaan.
Susanna Vilpponen / Yle

Joulu tarkoittaa monille rauhallista lomaa ja pakoa arjen pyörityksestä. Kun monille juhlapyhien suurin ponnistus on tehdä uusi suklaakonvehtien syönnin ennätys, toiset ahertavat oikeissa töissä. Päivystämässä ovat esimerkiksi pelastustyöntekijät, poliisit, sairaanhoitajat ja sosiaalityöntekijät.

Kuopion paloasemalla joulusta muistuttaa koristeltu joulukuusi. Useita jouluja töissä ollut ylipalomies Antti Nissinen on tottunut vuorotyön tuomiin pyhätöihin.

- Tässä ammatissa on joskus jouluisinkin töitä, siihen on jo kahdenkymmenen vuoden aikana tottunut, Nissinen kertoo.

Jouluajan työvuoroon valmistaudutaan kuten muihinkin vuoroihin, sillä hälytys voi tulla koska vain. Jouluna ihmiset rauhoittuvat koteihinsa, joten onnettomuustyypit saattavat hieman poiketa normaaliarjesta, vaikkei tyypillisiä joulun ajan tehtäviä olekaan.

- Tulipalot ja liikenneonnettomuudet ovat aina samanlaisia. Jouluna tietenkin poltetaan esimerkiksi kynttilöitä paljon, joten elävän tulen kautta voi tulla tulipalon alkuja. Tai jos sattuu vaikka lumituisku pyhien ajaksi, se tuo omanlaisia ongelmia, palomestari Antti Korhonen selventää.

"Meillä juhlitaan joulua silloin, kun isä on kotona"

Palomiesten jouluperinteisiin kuuluu kuusen koristelun lisäksi aaton jouluruokailu kello kahdentoista aikaan.

- Edellinen vuoro paistaa joulukinkun ja aattona töissä oleva vuoro saa sitten valmiin kinkun syötäväksi, palomestari Antti Korhonen kertoo.

Jouluvuoron sattuessa kohdalle oikeanlaiseen joulufiilikseen pääsee pienillä jutuilla. Antti Nissisen mielestä hyvä jouluruoka ja pienet koristelut sekä mukava työporukka tekevät työpaikastakin tunnelmallisen.

Perhekin on jo tottunut isän työvuoroihin jouluna.

- Meillä juhlitaan joulua silloin, kun isä on kotona, neljän lapsen isä toteaa.

Palomiehillä on mahdollisuus käydä kotosalla piipahtamassa, mikäli sopiva rako siihen tulee. Aina se ei kuitenkaan onnistu.

- Kerran jouluna maaseudulle tuli rakennuspalo, jonne pyyhkäisin säiliöautolla. Siellä askarrellessa meni sitten monta tuntia. Sinä jouluna ei kotona ehtinyt käymään, Nissinen muistelee.

Vartija nauttii poikkeavasta rauhallisuudesta

Kaupunki hiljenee, eikä liikennevaloissa tarvitse jonotella. Pyhinä töissä ollessa pääsee nauttimaan erikoisesta tunnelmasta, johon muuten ei välttämättä pääse käsiksi.

Kuopion Vartiointipalvelun kenttäjohtaja Juho Järvisellä on takanaan viiden vuoden joulutyöputki. Joulun aika on vartijalle tavanomaista hiljaisempaa aikaa. Tehtäviin kuuluu tarkkailla kaikkea arjesta poikkeavaa. Varmistaa, että hälytysjärjestelmät ovat päällä ja yritysten ovet ja ikkunat pysyvät kiinni.

- Joulut on meillä todella rauhallisia. Onneksi kovia keikkoja, joissa oikeasti murtaudutaan kohteeseen ja anastetaan omaisuutta on vähän, Järvinen kertoo.

Usein työvuorot jaetaan arpapelillä, mutta reiluuteen pyritään. Järvinen kertoo, että jos nakki napsahtaa joulun ajalle, uuden vuoden saa viettää vapaalla.

- Jos on töissä useamman joulun peräkkäin, niin kyllähän se vähän harmittaa. Mutta toisaalta kun tykkää työstään, niin ei se joulu siitä pilalle mene, Järvinen kertoo.