Näkökulma: Hiki tuli ja yöuni jäi minimiin, mutta joulu tuli

Joka ikisenä jouluna päätän aloittaa jouluvalmistelut seuraavana vuonna ajoissa. Ja joka ikisenä jouluna huomaan, ettei se taaskaan onnistunut. Olenko perinjuurin huono ja aikaansaamaton ihminen? No, varmaan olenkin, mutta onko kyse myös siitä, että kummallisesti rakennettu ihmisen mieli kaipaa ensin kunnon rääkkiä, jotta voi täysin siemauksin sitten nauttia joulun kiireettömyydestä? Perimmäisten joulukysymysten äärellä on toimittaja Pirkko Kukko-Liedes.

Näkökulmat
Kynttilöitä sytytetään
YLE

Aivan kuten aiempinakin vuosina, se hiukan tavallista perusteellisempi siivous jäi viime tippaan, lahjoja pakataan lähes pukintuloon asti, se ja tuo ja tämäkin asia on vielä tekemättä, ja vettäkin rupesi satamaan kun kaikki tyynyt, peitot, matot sun muut tekstiilit saatiin kammetuksi ulos tuulettumaan.

Ruokapuolella olen oikonut kaikki mahdolliset mutkat suoriksi. Silti sen vähänkin kanssa tulee hoppu. Esimerkiksi leipomisista en ota paineita. Pari pellillistä pipareita tuoksua tuomaan ja torttuja muutama, siinä se. Vuosia tein tai ostin kaiken maailman taateli- tai suklaakakkuja pakastimeen, muka vierasvaraksi. Vieraita meillä käy ani harvoin ja jouluna ei muun ylenpalttisen syömisen vuoksi itse jaksa syödä pullaa sitä vähääkään. Niinpä kerrasta toiseen kaivoin pääsiäisen tai juhannuksen alla pakastimesta kakkuja, jotka todella lunastivat nimensä kuivakakut. Arvannette, mihin ne päätyivät.

Olen kyllä taas kuluneena syksynä kummastellut sitä ristiriitaista sanomaa, joka erinäisistä julkaisuista välittyy. Toisaalta varoitellaan kovasti joulustressistä ja kehotetaan ottamaan rennosti (jouluhan on nimenomaan laatuaikaa läheisten kanssa, tietävät viisaat), toisaalta jokainen aikakauslehti ja muu joukkotiedotukseen erikoistunut väline pursuaa juttuja siitä, kuinka kätevästi nikkaroit itse joulun sitä tai tuota, miten näppärästi tuunaat vanhasta jostain, mistä vain esineestä uusvanhan jouluversion ja kuinka vaivattomasti loihdit joulupöytään mielenkiintoisen yhdistelmän perinteisiä suomalaisia jouluherkkuja sekä hiukan uudistettuja, kevennettyjä versioita vanhoista suosikeista, tietysti ryyditettynä ripauksella eksoottista tuulahdusta esimerkiksi Vinku-Intian jouluateriasta.

Pelkästään joulukorttien ja – koristeiden nypertämiseen tarvitsisi parin viikon loman, jotta ehtisi tehdä edes pienenpienen murto-osan kaikista niistä kivoista ideoista, joita suorastaan tulvii silmiin lokakuun alkupuolelta alkaen. Pelkästään tuosta tulee stressi ja hiki. Ja huono omatunto, ainakin vähän.

– En tiiä, mutta kummalta tuntuu, sanoi mummovainaa. Ja oikeassa oli.

Toisaalta taitaa kyllä olla niin, että kertakaikkinen häsläys kuuluu siihen ”henkiseen kasvuun”, jonka joulutunnelman syntyminen vaatii. On ehkä tarpeen, että joulunaluspäivät ja -yötkin painaa menemään kuin aropupu niin kotona, puutarhassa kuin turuilla ja toreilla. Pitää saada aikaan riittävän tuntuva vastakohta juhlan valmistelun ja juhlasta nauttimisen välille. Mutta kuten useimmissa asioissa ihmisen elämässä, tässäkin on suositeltavaa kohtuus ja järjenkäyttö.

Myöntää täytyy, että kun kaiken häsläämisen jälkeen viimein aattona saa mukavan kylläisenä rauhoittua kynttilä- ja joulukuusitunnelmaan, nauttia kerrankin suht’ siististä kodista ja siitä ohikiitävästä hetkestä, jolloin täysin luvallisesti saa jättää laittamatta pyykkikoneen pyörimään, on aika mellevä olo. Kaipa sen eteen vähän vaivaa täytyykin nähdä.