Hyppää sisältöön

AK-47-rynnäkkökivääri - Maailman eniten valmistettu tuliase

Mihail Kalashnikovin kuuluisaksi tekemä ase ei mene helposti jumiin vaikeissakaan olosuhteissa, mikä on tehnyt siitä erittäin käyttökelpoisen. Myös suomalaisen jalkaväkisotilaan perusase 7.62 RK 62 perustuu AK-47:aan.

Neljä AK-47:aa yhdysvaltalaisten sotilaiden ampumaradalla Helmandin alueella, Afganistanissa. Kuva: Adek Berry / AFP / Lehtikuva

Maanantaina 94-vuotiaana kuolleen venäläisen asesuunnittelija Mihail Kalashnikovin kehittämä AK-47-rynnäkkökivääri on maailman eniten valmistettu tuliase, eikä sattumalta.

AK-47:aa eli Kalashnikovia on valmistettu vajaan 70 vuoden aikana yli 100 miljoonaa kappaletta. Sitä valmistavan venäläisen Izmash-yhtiön mukaan asetta käyttävät yhä armeijat ja erikoisjoukot 106 eri maassa. Ase on ollut jo vuosikymmeniä myös kapinallisten ja terroristien suosiossa, ja sitä käytetään laajalti konflikteissa eri puolilla maailmaa.

Vaikka AK-47 ei ole erityisen tarkka, sen etuina ovat edullinen hinta, toimintavarmuus ja yksinkertaisuus. Ase ei mene helposti jumiin, vaan se toimii monia kehittyneempiä aseita paremmin vaikeissa olosuhteissa.

- Vietnamin sodan aikana amerikkalaissotilaat saattoivat heittää pois M-16-rynnäkkökiväärinsä ja ottaa mukaansa AK-47:t ja ammuksia kuolleilta vietnamilaissotilailta, Mihail Kalashnikov sanoi vuonna 2007 rynnäkkökiväärin 60-vuotisjuhlallisuuksissa.

AK-47:n kehittämistä ajoi sodanajan tarve

Vaikka saksalaiset kehittivät toisessa maailmansodassa tiettävästi maailman ensimmäisen rynnäkkökiväärin, AK-47 oli se rynnäkkökivääri, joka tuli tunnetuksi kaikkialla maailmassa ja päätyi esimerkiksi Mosambikin lippuun.

Mihail Kalashnikov aloitti AK-47:n suunnittelemisen haavoituttuaan toisessa maailmansodassa. Aseen kehittämistä ajoi tarve: saksalaissotilaat olivat neuvostosotilaita paremmin aseistettuja.

Ase näki päivänvalon vuonna 1947, ja neuvostoarmeija otti sen käyttöön vuonna 1949. Aseessa käytetään 7,62 mm kaliiperin patrunaa.

Myös suomalaisen jalkaväkisotilaan perusase, rynnäkkökivääri 7.62 RK 62, perustuu pitkälti AK-47:aan. RK 62 otettiin Puolustusvoimien käyttöön vuonna 1962.