1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Sateet ja jäiden sulaminen lisäävät tulvariskiä

Lauhan ja sateisen sään takia jokien vedenkorkeudet ovat nousseet Oulun eteläpuolella. Myös säännöstelyssä käytettävien tekojärvien vedenpinnat ovat korkealla.

Kotimaan uutiset
Tulvivaa Perhonjokea Kokkolan lähellä joulupäivänä.
Tulvivaa Perhonjokea Kokkolan lähellä joulupäivänä.Yle

Ympäristökeskuksen ennusteiden mukaan vedenpinnat ovat edelleen nousussa vielä loppuviikon aikana, mutta tilanteen ennakoidaan kuitenkin helpottuvan viikonvaihteen aikana. Mahdolliset sateet voivat kuitenkin muuttaa tilannetta.

Tapaninpäivänä vedenpinta nousi paikoin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa niin korkealle, että ympäristöviranomaiset varautuivat myös poistamaan jokien jääpatoja. Erityinen uhka oli Etelä-Pohjanmaalla Perhojoella, jossa vesi uhkasi nousta valtatie 8:lle. Tapaninpäivänä havaittiin jääpato myös Siikajoen Kirkkosuvannossa.

Tekoaltaat täyttymässä

Monet Pohjanmaan tekojärvet ovat täyttyneet tai täyttymässä. Näin on käynyt myös Siikalatvassa olevalla Uljuan padolla. Myös useat muut alueen järvet, kuten Pyhäjoen Pyhäjärvi, Lappajärvi, Lestijärvi ja Reisjärvi ovat ajankohtaan nähden hyvin korkealla ja edelleen nousussa.

Jos esiintyy runsaita sateita jokien virtaamat voivat nousta nyt korkealle, koska säännöstelyssä käytettävät järvet ja patoaltaat eivät juuri vedä enää lisää vettä tulvahuippujen tasaamiseksi.

Lue seuraavaksi