Tutkija: Seurallinen oranki on yksinäistä välkympi

Sofia Forss lähti Sveitsiin au pairiksi ja päätyi Zürichin yliopistoon opiskelemaan evoluutioantropologiaa. Sitten professori houkutteli hänet orankitutkijaksi. Forss löysi itsenä Sumatran viidakosta iilimatojen ja tiikereiden keskeltä. Hän tutki kahteen otteeseen orankien sosiaalista oppimista. Väitöstutkimus valmistuu noin vuoden kuluttua.

Kotimaa
Sofia Forss

Iso ihmisapina, oranki, elää sademetsien latvustoissa jopa 70-vuotiaaksi. Poikasvaiheen elämänkoulu kestää kahdeksan vuotta. Muuten eläin ei ehdi oppia pakollisia taitoja.

– Viidakko ei ojenna banaania nälkäiselle, siellä on itse löydettävä termiittipesät ja hunajakätköt. Orangin on opittava, mitkä siemenet, lehdet, parkit ja pikkueläimet maistuvat ja mistä munia löytyy. Virhevalinta voi koitua kuolemaksi, kertoo tutkija Sofia Forss.

Borneossa ja Sumatralla elää vajaat 50 000 villiä orankia. Orangit ovat uhanalaisia eläimiä. Niiden kotisademetsiä hävitetään öljypalmuistutusten ja maatalouden tieltä. Orankeja tapetaan myös ruuaksi ja kostoksi viljelytuhoista. Poikasia kaupitellaan lemmikeiksi.

Eläin tulee sukukypsäksi myöhään, synnyttää yleensä vain yhden poikasen ja korkeintaan viiden vuoden välein. Oranki elää puissa ja tuntee maassa olonsa turvattomaksi. Yöpymispaikkansa se kyhää joka ilta puiden latvaan. Kun emo rakentaa, poikanen oppii.

– Ne palmikoivat pesän oksista, se on aivan oma tekniikkansa. Ne tekevät myös tyynyt ja huonolla ilmalla peiton tai katon suojakseen.

Apina apinoi

Orangit ovat yksineläjiä, mutta jos niillä on kavereita, ne matkivat. Sosiaaliantropologit haluavat nyt osoittaa, että se kannattaa. Sosiaaliset orangit ja eläintarhojen orangit ovat välkympiä kuin yksinäiset ja taidot siirtyvät. Tähän on haettu todisteita kenttätutkimuksin.

Mitä enemmän on roolimalleja on, sitä fiksumpi on oranki.

Tutkija Sofia Forss

– Mitä enemmän on roolimalleja on sitä fiksumpi on oranki, sanoo Forss.

Sumatralla orangit ovat sosiaalisempia kuin Borneolla. Eläintarhoissa vuorovaikutusta on sitäkin enemmän, kun mallina ovat lajitovereiden lisäksi ihmiset.

Iilimatoja ja tiikereitä

Viidakko vaatii tutkijaltakin sisua ja fysiikka. Upottavassa maastossa sääret on suojattava iilimadoilta. Kuumetaudit koettelevat rokotuksista huolimatta. Helle panee kaipaamaan iltasaunaa. Toisaalta moskiittoverkkojen alla nitoutuu elinikäisiä ystävyyssuhteita. Riippumatto lääkitsee uupuneen ja sademetsässä riittää silmänruokaa.

– Katsot ympärillesi ja vau, olet paikassa, minne vain harvat ihmiset ovat päätyneet. Ympäröivä luonto antaa voimia, Forss muistelee.

En muistanutkaan, miten hiljaista suomalaisessa metsässä on.

Tutkija Sofia Forss

Hygienia hoituu olosuhteiden ehdoilla. Suihkuttomassa sademetsässä tutkijanaiset heittivät shampoon hiuksiinsa ja sukelsivat veteen. Joki antoi kalaa. Syntymäpäiväjuhlissa kanan kaula katkesi veitsellä leirikeittiössä. Euroopasta hankitut laadukkaat vaelluskengät levisivät hetkessä käyttökelvottomiksi, mutta muutamalla kolikolla lunastetut kumitossut pitivät pintansa.

Viidakkoretkillä Fors katsoi tiikeriä silmiin ja oppi, että iso myrkyllinen käärme voi nielaista myös toisen käärmeen. Väiteltyään tohtoriksi Forss voisi päätyä tutkijaksi, opettajaksi tai vaikkapa luonnonsuojelutyöhön. Hän ei ole vielä päättänyt, mitä hänestä isona tulee.

Miltä suomalaismetsät tämän jälkeen tuntuvat?

– Hiljaisilta. En muistanutkaan, miten hiljaista suomalaisessa metsässä on.