1. yle.fi
  2. Uutiset

Normandian maihinnoususatamaa pelastetaan tuholta

Sotahistorian harrastajat ja paikallisviranomaiset pelkäävät, että toisen maailmansodan aikainen kelluva satama tuhoutuu lopullisesti ennen kuin se saadaan kunnostettua. Normandian maihinnoususta tulee ensi kesänä kuluneeksi 70 vuotta.

Ulkomaat

Pohjois-Ranskassa sotahistorian harrastajat ja paikalliset viranomaiset vetoavat Normandian maihinnousun aikaisen sataman pelastamiseksi. Asiasta on tarkoitus järjestää laajapohjainen kokous tammikuussa. Arromanchesin kylän edustalla kelluva satama on päässyt huonoon kuntoon ja sen pelätään tuhoutuvan kokonaan parissakymmenessä vuodessa, ellei mitään tehdä.

Britannian sodanjohto päätti keväällä 1944 kahden tilapäisen sataman rakentamisesta Normandian rannikolle helpottaakseen joukkojen ja materiaalin siirtoa Länsi-Euroopan rintamalle. Satamat koostuivat kymmenistä teräskonteista, jotka hinattiin paikalle heti Normandian maihinnousun jälkeen. Satamien pystytys kesti vain kuukauden.

Amerikkalaiselle sektorille pystytetty satama tuhoutui myrskyssä melkein heti valmistumisensa jälkeen, mutta Britannian vyöhykkeelle pystytetty satama oli liittoutuneille elintärkeä, kunnes länsivallat saivat kuntoon saksalaisten pahoin tuhoaman Cherbourgin sataman.

Sotasatama rapistuu koko ajan, sillä voimakas aallokko ja vuorovesi nakertavat sitä jatkuvasti. Ranskalaiset sotahistorian harrastajat pitävät sitä kuitenkin merkittävänä kansallisena muistomerkkinä ja toivovat, että ainakin osa siitä voitaisiin pelastaa.

Normandian maihinnoususta tulee ensi kesänä kuluneeksi 70 vuotta.

Lue seuraavaksi