Tutkimus: Ihminen on ollut kätevä käsistään paljon luultua kauemmin

Kädet, joilla kykenee valmistamaan työkaluja, olivat suuri käännekohta ihmiskunnan evoluutiossa. Luulöytö osoittaa sen tapahtuneen yllättävän varhain.

Ulkomaat

Keniasta löydetty kämmenluu osoittaa, että ihmisen käsistä tuli kätevät yli puoli miljoonaa vuotta aiemmin kuin tähän saakka on oletettu. Kivettynyt luu kertoo, että jo yli 1,4 miljoonaa vuotta sitten ihminen kykeni napakkaan puristusotteeseen, jonka ansiosta hän pystyi valmistamaan työkaluja.

Apinoilta ja ihmisen sukupuun varhaisimmilta jäseniltä puuttuu ominaisuus, jonka ansiosta kämmenen luu lukkiutuu ranteen luuhun ja antaa sormille puristusvoimaa.

Kaitiosta Länsi-Turkanasta löytynyt ratkaiseva todiste on peräisin kämmenen keskeltä. Se yhdisti ranteen keskisormeen.

Tutkimusta johtanut yhdysvaltalaisen Missouri-Columbian yliopiston professori Carol Ward arvelee, että kyseinen Homo erectus -suvun edustaja oli taidoissaan ensimmäisten joukossa, sillä 1,8 miljoonan vuoden takaiset vanhimmat Homo erectus -löydöt todistavat, ettei ominaisuutta vielä tuolloin ollut.

Kätevät kädet ovat yksi ihmiskunnan evoluution suurimmista käännekohdista ja vielä tänäkin päivänä yksi selviytymisen edellytyksistä, Ward sanoo. Luulöytö tehtiinkin lähellä aluetta, josta ennestään tunnetaan ihmiskunnan vanhimpiin kuuluvia kivisiä käsikirveitä.

Tutkimus on julkaistu Yhdysvaltain tiedeakatemian PNAS-lehdessä, ja siitä kerrotaan myös muun muassa Missouri-Columbian yliopiston verkkosivulla.