1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. terveys

"Tipaton tammikuu muistuttaa tapana pääsiäisen suurta paastoa"

Tipattomasta hyötyy kroppa ja mieli. Jo yhden tai kahden alkoholittoman viikon jälkeen vaivannut unettomuus tai ärtyneisyys helpottaa. Alkoholittomat kaudet ovat suositeltavia myös muulloin kun vuoden alussa. Kansanterveystieteen professori näkee suomalaisen alkoholikulttuurin tulevaisuuden piirun verran parempana.

terveys
Snapsilasi tiskillä
Pekka Sipilä / Yle

Moni havahtuu joulupatojen ääreltä poistuttuaan kestoähkyyn ja huomaa myös alkoholia kuluneen huomattavasti tavallista enemmän. Tammikuu sarastaa ja uuden vuoden tapaisesti on helppo tehdä lupaus pistää hanat kiinni vähäksi aikaa.

Tipaton tammikuu on monessa tapauksessa terveyden edistämistempaus, jolla monia myönteisiä vaikutuksia. Etenkin jos alkoholia on käyttänyt säännöllisesti ja joulun seudun aikaan päivittäiset annokset ovat nousseet suuriksi. Ideana tipattomassa kuukaudessa on elimistön palautuminen fysiologisesta stressitilasta.

- Tipattoman aikana erityisesti aivot saavat levätä. Usein stressitila näkyy unettomuutena, ärtyneisyytenä tai masentuneisuutena ja viikon tai parin aikana oireet alkavat helpottaa, Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen professori Jussi Kauhanen kertoo.

Tipaton on vastaisku överiksi menneelle mässäilylle.

Professori Jussi Kauhanen

Professorin mielestä on mielenkiintoista, että tipaton tammikuun on vakiintunut kulttuurilliseksi tavaksi.

- Tapa muistuttaa jopa ortodoksisen ja katolisen kirkon suurta paastoa ennen pääsiäistä. Eli samanlaisia ilmiöitä on muuallakin.

Tipattomalla on aikaa miettiä omia tottumuksiaan

Jussi Kauhanen arvelee ilmiön syntyneen yksinkertaisesti siitä, kun ihmiset huomaavat mässäilyn menneen överiksi.

- Tipattoman voisi ajatella kulttuurisena ja osittain psykologisenakin reaktiona tälle, ikään kuin tietoisena yrityksenä palautua maan pinnalle.

Mikäli tipattoman jälkeen meno jatkuu samanlaisena kuin sitä edeltäneenä aikana, hyöty jää pieneksi. Varsinkin jos kulutus on selvästi riskikuluttamista, yksi kuukausi ei tasapainota ja korjaa tilannetta. Ajatuksena tipattomassa olisikin miettiä omia elintapoja ja -tottumuksia, ja alkoholin osuutta niissä.

- Jos on vähän tuntua, että käyttää alkoholia liikaa, on tipaton hyvä aika pohtia asiaa ja sitä, onko tottumuksia mahdollisuutta muuttaa.

Tammikuu ei ole ainoa vaihtoehto pitää tipatonta, vaan niitä voi pitää pitkin vuotta.

- Tarpeen mukaan kannattaa harkita tipattoman pitämistä myös muulloin, Kauhanen rohkaisee.

Alkoholia ei voida suositella terveyden edistämiseen

Alkoholin terveysvaikutuksista kiistellään ja tutkijat antavat tämän tästä erilaisia näkemyksiä alkoholin mahdollisista hyödyistä. Kauhasen mukaan yksilöiden eroa ovat niin suuria, että yhteistä linjaa ei voida vetää.

Ongelmatonta juomista on vaikea ylläpitää, sillä se tahtoo aina vähän repsahdella.

- Pienistäkin määristä on vahinkoa aika monille ihmisille, joten alkoholia ei voida pitää terveysvaikutteisena tuotteena.

Elimistön kannalta harmiton alkoholin käyttö on ylipäänsä vaikea määritellä. Toisille ihmisille maltillinen ja pieni käyttö voi olla hyväksi sydänterveyden kannalta. Mutta Kauhanen muistuttaa, että ihmisellä voi olla muita riskejä, jotka käyvät terveyden päälle.

- Ja vaikka olisikin jokin määritelmä, niin ongelmatonta juomista on vaikea ylläpitää, sillä se tahtoo aina vähän repsahdella, kuten moni varmasti huomasin joulun aikana.

Ketään ei siis voi kehottaa käyttämään alkoholia terveyden edistämiseksi, Kauhanen summaa.

Alkoholikulttuurissa tervehtymisen merkkejä

Suomalaiseen alkoholikulttuuriin kuuluu tunnetusti vetää kerralla ja kunnolla. Kulutus on kuitenkin lähtenyt laskuun viime vuosina, vaikka alkoholia kumotaankin kurkuista alas suuria määriä eurooppalaisittain suhteutettuna. Koko käytön kirjo on nähtävissä edelleen, mutta hillitympi käyttö on yleistynyt. Kansanterveystieteen professori Jussi Kauhanen näkee suomalaisten juomisessa pientä kulttuurisen muutoksen poikasta ja ennen kaikkea järkevyyttä.

Ylettömän juomisen, juopumisen ja toilailun ihannointi on vähentynyt.

- Ylettömän juomisen, juopumisen ja toilailun ihannointi on vähentynyt. Tilalle on tullut yhä enemmän tullut vähän hillitympää käyttöä ja suhtautuminen alkoholiin alkaa olla neutraalimpaa sekä terveysnäkökulmat ovat nousseet näkyviin..

Globalisaatio tuo kupin kallistamiseen myös myönteisiä vivahteita. Etenkin nuoret ottavat mallia kansainvälisistä trendeistä.

- Olemme tulleet ulos metsästä. Se näkyy esimerkiksi siinä, että nuorissa sukupolvissa on yhä enemmän kokonaan alkoholista pidättäytyviä. Se enteilee sitä, että suotuisat muutokset voivat jatkua, Kauhanen iloitsee.

Lue seuraavaksi