1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Iitti

Suurperheen isä ottaa ohjakset Iitissä innostuneena

Kunnan talouden on oltava kunnossa ja tarjottavien palveluiden laadukkaita, sanoo Iitin uusi kunnanjohtaja Riku Rönnholm. Naantalilainen varatuomari aloittaa kunnan johdossa ensi kesänä.

Riku Rönnholm on Iitin uusi kunnanjohtaja Kuva: Riku Rönnholm

Iitin kunnanvaltuusto valitsi maanantaina uudeksi kunnanjohtajaksi 43-vuotiaan Riku Rönnholmin Naantalista. Hän on koulutukseltaan varatuomari ja toimiii nykyisin yhtiölakimiehenä Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:ssä.

Rönnholm voitti vastaehdokkaansa Sinikka Malinin kunnanjohtajan vaalissa äänin 14-10.

- Otan tehtävän vastaan positiivisin ja innostunein mielin. Työ on mielenkiintoinen ja mieluinen. Katsotaan, mitä kaikkea se tuo mukanaan, Rönnholm kuvailee tuntojaan.

Rönnholm kertoo kokeneensa valintaprosessin aikana, että Iitti on aktiivinen ja vireä kunta, jossa suhtaudutaan positiivisesti yrittäjyyteen. Laadukkaiden palvelujen lisäksi hän korostaa kunnan oman talouden pitämistä terveellä pohjalla.

Iitti on mukana Salpausselän kuntaliitosselvityksessä yhdessä Lahden, Kärkölän, Hämeenkosken, Nastolan sekä Hollolan kanssa. Uudella kunnanjohtajalla ei ole tiukkaa kantaa Lahden seudun kuntaliitoskuvioihin, kyse on hänen mukaansa poliittisesta valinnasta. Iitille tärkeitä asioita hän aikoo pitää neuvotteluissa esillä.

- Se mitä olen ymmärtänyt, niin Iitti on mukana selvityksessä tosissaan. Selvityksen jälkeen sitten katsotaan mitä on järkevää tehdä jatkossa, Rönnholm muotoilee.

Miten Riku Rönnholm sitten kuvailee itseään? Millaisen kunnanjohtajan Iitti saa?

- Iitti saa yhteistyökykyisen ja kehittämismyönteisenn kunnanjohtajan. Sellaisen, jolla on omia näkemyksiä on, mutta pystyy ottamaan myös muiden näkemykset huomioon, vastaa Rönnholm.

Uusi kunnanjohtaja kertoo harrastuksikseen kuntoliikunnan, jääkiekon sekä moottoripyörät. Perheeseen kuuluu kuusi 2-18-vuotiasta lasta. Rönnholm aloittaa tehtävässään ensi kesänä, kun Iittiä 20 vuotta johtanut Pentti Toivanen jää eläkkeelle.