Kemin teatteri odottaa väistötiloihin pääsyä

Kemin kaupunginteatteri pääsee muuttamaan väistötiloihin tammikuun puolessa välissä. Joulukuun alussa tulipalossa vahingoittuneen ison näyttämön remontissa kestää kuukausia ja teatterinjohtaja Sarianne Paasonen kertoo, että teatterin isolla näyttämöllä aloitetaan esitykset huhtikuussa.

teatteritaide
Kemin kulttuurikeskus
Risto Koskinen / Yle

Kemin kaupunginteatteri odottaa väistötiloihin siirtoa. Teatterin harjoitukset käynnistetään teatterin pienen näyttämön tiloissa, koska väistötiloihin päästään vasta tammikuun puolessa välissä.

Väistötiloihin pääsy on hieman pitkittynyt, koska tilojen vuokrasopimukseen tarvitaan kaupunginhallituksen päätös. Teatteri pitää ensimmäiset ensi-illat näillä näkymin väistötiloissa helmikuun puolella. Esityksiä pidetään myös teatterin pienellä näyttämöllä helmikuusta lähtien.

Tulipalo aiheuttaa teatterille myös huomattavia taloudellisia tappioita, koska iso näyttämö on poissa käytöstä huhtikuulle saakka.

Kemin kaupunginteatterin ison näyttämön lämpiössä syttynyt tulipalo tuhosi isoa näyttämöä laajalti. Muun muassa tarkkaamo tuhoitui kokonaan. Tulipalossa vahingoittuivat kaikki ison näyttämön kankaat, osa lavasteista ja muun muassa sähköjä joudutaan asentamaan uudestaan.

Teatterinjohtaja Sarianne Paasosen mukaan ensi kevään ohjelmaa on jouduttu suunnittelemaan uudestaan.

– Harjoitukset pyörivät koko ajan. Remontin valmistuttua esitämme Aladdin taikalamppu-näytöksen ensi-illan huhtikuussa, Paasonen selventää.

Otsikkoa korjattu kello 16:10