Savonlinnaan suunnitteilla omat Toto-ravit

Savonlinnan raviradalla juostaan elokuussa mahdollisesti Toto-ravit. Tarkoituksena olisi siirtää yksi Mikkelissä järjestettävistä ravipäivistä Savonlinnaan.

urheilu
Ravihevoset I.P. Osuma/Esa Holopainen ja Rikelme/Antti Teivainen Mikkelin raviradalla.
Petri Vironen / Yle

Savonlinnan raviradalle suunnitellaan Toto-raveja. Asiasta on käyty neuvotteluja, kertoo Mikkelin ravirata oy:n toimitusjohtaja Kari Tiainen.

– Nyt tehdään selvitystyöstä kustannuksista mitä aiheutuu esimerkiksi kuvansiirrosta ja peliyhteyksistä. Neuvotteluja käydään myös Itä-Savon hevosystäväinseuran kanssa.

Tarkoituksena on siirtää yksi Mikkelissä järjestettävistä ravipäivistä Savonlinnaan. Tempauksella tavoitellaan uutta yleisöä.

– Pr-syistä tämä tehdään. Näkisin, että on savonlinnalaisten ja mikkeliläisten yhteinen tahtotila, että meillä on yksi maakunnallinen ravirata. Tästä voisi tehdä sellaisen perinteen, että Mikkelin ravipäiväkiintiöstä ajettaisiin yksi päivä vuodessa Savonlinnassa, kun siellä on turistisesonki kuumimmillaan.

Savonlinnan ravirataa käytetään muun muassa paikallisraveihin ja harjoitusratana.