EK: Suomalaiset havahtuvat eläkeongelmaan vuoden päästä

Huono taloudellinen tilanne ja työttömyys peittävät vielä alleen kohta koittavan työvoimapulan, sanoo EK:n pääekonomisti Jussi Mustonen.

politiikka
EK:n johtaja Jussi Mustonen
EK:n johtaja Jussi MustonenYle

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan suomalaiset eivät vielä tänä vuonna ota tosissaan eläkkeelle jäävien suuresta määrästä koittavia ongelmia. EK:n johtaja Jussi Mustonen sanoo, että tilanne muuttuu jo seuraavana vuonna.

- Suomi on poikkeuksellinen siinä mielessä, että väestön ikääntymisongelma, jossa yhä suurempi osa väestöstä siirtyy eläkkeelle, kohtaa Suomea aikaisemmin kuin muita Euroopan maita, Mustonen toteaa.

Jo nyt Suomessa useampi ihminen jää eläkkeelle kuin nuorempia tulee työmarkkinoille. EK:n mukaan ongelma ei näy tai sitä ei haluta nähdä, koska taloudellisesti vaikea aika ja työttömyys peittävät sen alleen.

- Mutta kun mennään vähän ajassa eteenpäin, niin työvoiman niukkuus tulee rajoittamaan suomalaisen elintason ja kasvun mahdollisuuksia, sanoo Mustonen.

Mustonen sanoo, että kyseessä on ”horisonttikysymys”. Tarpeeksi kauaksi ei osata nähdä. Rohkeutta tehdä oikeita rakenteellisia uudistuksia Mustonen kaipaa nyt todella nopeasti.

- Se vaatii nyt hiukan uhrauksia siitä elintasonäkymästä, mihin tällä hetkellä ollaan totuttu.

EK arvioi, että pitkällä aikavälillä suomalaisten elintaso jatkaa kasvuaan ja Suomi vaurastuu.

- Mutta kasvaako se yhtä nopeasti kuin tähän asti? Myös elintason jakaminen tulee olemaan hankalampaa, koska yhä pienempi aktiivinen väestöjoukko joutuu elättämään kasvavaa porukkaa, joka ei ole töissä, toteaa EK:n pääekonomisti Jussi Mustonen.

EK muistuttaa, että suomalaisten oma lisääntyminen ei ole riittävän nopea ratkaisu. Maahanmuuttoa kaivataan kipeästi, sillä tänään syntyvä ei ole työmarkkinoilla vielä pariin vuosikymmeneen.