Koe uusi yle.fi

Tulevaisuustutkijan kuva Suomen lähivuosista – ”kuin musta surma”  

Suomessa on käynnissä yhtä iso muutos kuin lähes 700 vuoden takaisen ruttopandemian jälkeen, uskoo Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehitysjohtaja Olli Hietanen.

Kotimaa
Robotti jakaa lääkkeitä sairaala-apteekissa.
Yle

Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehitys- ja varajohtaja Olli Hietanen on eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan pysyvä asiantuntija. Hietasen mukaan Suomen on nyt varauduttava samanlaisiin muutoksiin kuin Euroopassa keskiajan ja uuden ajan välissä.

- Vertaisin tätä mustaan surmaan. Koko Eurooppa rakentui uudelleen mustan surman jälkeen. Silloin käyttöön tuli uutta, eikä rakennettu enää vanhaa uudelleen, Hietanen sanoo.

Tulevaisuudentutkijan musta surma ei kuitenkaan nyt ole sairaus vaan käynnissä oleva kehitys.

- Netti, sosiaalinen media, robotiikka ja automatisaatio toimivat kuin musta surma. Kivijalkakaupat tyhjentyvät, vanha teollisuus kuolee. Se mikä kasvaa tilalle, on jotain uutta.

Blogalisaatiota uudessa jälkiteollisessa yhteiskunnassa

Hietasen mukaan Suomen talous syntyy nyt uudelleen. Uudesta ajasta on syytä puhua nimellä jälkiteollinen yhteiskunta. Työtekoa halutaan harrastaa ja työssä pitää voida viihtyä.

- Ihmiset eivät halua tehdä vanhaa teollisuustyötä. Sellaiset asiat kasvavat, mistä tulee onnelliseksi. Sen ymmärtämisessä meillä on vielä vaikeuksia, kun meillä on niin vahva suurteollisuustausta.

Kaikki tunnusmerkit viittaavat kuitenkin siihen, että Suomestakin tulee entistä virtuaalisempi ja digitaalisempi. Asiat tapahtuvat pilvessä. Seuraava suuri suuntaus on automatisaatio.

- Voidaan puhua, että alkaa biotalous eli biokausi. Kaikki, mikä voidaan tehdä bioraaka-aineista, myös tehdään niistä. Biomassasta tehdään suurin osa maailman asioista. Esimerkiksi bakteerit syövät ja erittelevät materiaaleja, kuten esimerkiksi Talvivaarassa on yritetty.

Uusi aika näkyy jo 3d-tulostamisessa. Hietanen uskoo, että kohta kaikki printataan biomateriaaleista. Tulostaa voi, mitä haluaa.

Myös käsite Suomi muuttuu pian. Tutkija kysyy, minkä kokoinen uusi Suomi on. Uusin trendisana on blogalisaatio.

- Blogalisaatio tarkoittaa, että maailma irtoaa kansallisuusrajoista ja virtualisoituu samanaikaisesti. Niin on jo käynyt. Moni ilmiö esimerkiksi sosiaalisessa mediassa yhdistää ihmisiä jo enemmän kuin kansalliset rajat, Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehitysjohtaja Olli Hietanen sanoo.