Ulkoministeriöön murtauduttiin viime yönä

Murtovarkaiksi epäillyt on otettu kiinni. Molemmat ovat olleet lastensuojelun asiakkaita.

politiikka
Ulkoministeriön viestintä- ja kulttuuriosaston punatiilinen rakennus Helsingin Katajanokalla.
Markku Ulander / Lehtikuva

Ulkoministeriön tiloihin murtauduttiin viime yönä.

Poliisi on ottanut murrosta kiinni kaksi henkilöä. Tekijät ovat tunnustaneet tekonsa, ja poliisi pitää tapausta selvitettynä.

Rikos kohdistui viestintä- ja kulttuuriosaston tiloihin. Ulkoministeriön tilat sijaitsevat Helsingin Katajanokalla.

Murtovarkaat ovat 15- ja 14- vuotiaita, eli vanhempi on rikosoikeudellisesti vastuullinen teostaan. Hänen osalta tapaus etenee syyteharkintaan, ja toiseen kohdistetaan poliisin mukaan lastensuojelullisia toimenpiteitä.

Molemmat murtautujista ovat olleet lastensuojelun asiakkaita.

Poliisi sai näköhavainnon murtautujista, kun nämä olivat pakenemassa ulkoministeriöstä, kertoo ylikomisario Tuomo Lotta Helsingin poliisista. Poliisi eristi alueen, jolla se epäili murtautujien piileskelevän, ja poliisikoira tavoitti heidät autojen alta.

Murto tehtiin hieman kello puoli kahden jälkeen.

Nuorilla oli hallussaan ministeriöstä vietyjä puhelimia, taksikortteja sekä ainakin yksi luottokortti. Lisäksi he olivat jättäneet murtopaikalle kantamuksia, jotka heillä oli tarkoitus viedä mukanaan.

Uutista on korjattu klo 15.15: Poliisin mukaan murto tehtiin viime yönä, eikä uudenvuodenyönä, kuten ulkoministeriö aikaisemmin kertoi.