Ravintolat ahtaalla myös Pohjanmaalla

Matkailu- ja ravintola-alan heikko kehitys viime vuonna uhkaa jatkua myös 2014. Uudet veronkorotukset ja valmistelut aukioloaikojen rajoituksista hiertää ravintola-alan yrittäjiä. KPO:n toimialajohtaja ennustaa muutamien ravintoloiden sulkevan ovensa myös pohjalaismaakunnissa.

Jarppi, Sedu ja Jukka uskovat Komia -ravintolan ideaan. Kuva: YLE / Anssi Leppänen

Matkailu- ja ravintola-alan palveluiden kysyntä laski viime vuonna koko valtakunnan tasolla kolmesta neljään prosenttia. Uusi veronkorotus on ajanut ravintolat ahtaalle myös pohjalaismaakunnissa. Osuuskauppa KPO:n toimialajohtaja Riku Asukas kritisoi valtion alkoholipolitiikkaa.

– Uudet veronkorotukset eivät tue sitä haastetta, mitä ravintola-alan juomakauppa kohtaa tänä päivänä. Ravintoloissa kulutetaan vain noin 10 prosenttia kaikesta alkoholin kulutuksesta, mikä on hyvin pieni määrä. Tuntuu, kuin ravintola-ala olisi joutunut silmätikuksi valtiolle ja eri ministeriöille, Asukas kommentoi.

Veronkorotusten lisäksi toimialajohtaja Asukasta kismittää aukioloaikojen rajoitusten valmistelu.

– Yöravintolat ovat erityisesti tässä tiukilla. Juomapainotteisia ravintoloita on jo mennyt kiinni viime vuoden aikana, ja varmasti lisää suljetaan kuluvana vuonna. Valtion tulisi nyt kiinnittääkin enemmän huomiota Virosta tapahtuvaan tuontiin, ja ottaa mallia esimerkiksi Ruotsista, jossa ravintoloiden arvonlisäveroa on laskettu. Tämä on luonut tuhansia työpaikkoja lisää, Asukas sanoo.

Pohjanmaalla ravintola-alan tilanne on kuitenkin joihinkin alueisiin verrattuna vielä hyvä, ja esimerkiksi Vaasassa ravintolatarjonta yltää yli kahteensataan vaihtoehtoon. Seinäjoella suljettiin vuodenvaihteessa Night People Groupin omistama yökerho Komia ja sen alakerrassa toiminut Päällikkö Rokkibaari.