Saappaat jalassa kaatumisen kirous vainoaa SaPKoa

SaPKo hävisi syyskaudella 19 ottelua, joista 13 oli maalin tappioita. Pahimmoillaan tuli maalin tappio kuusi kertaa peräkkäin marras-joulukuun taitteessa.

urheilu
Tyhjä maali kuvassa
Yle

Savonlinnalainen SaPKo on tällä kaudella kärsinyt Mestiksessä kuusi maalin tappiota varsinaisella peliajalla ja kahdeksan kertaa menty jatkoajalle, joista SaPKo on poistunut kaukalosta voittajana (3.1.2014 SaPKo-Sport 5-4 ja.) ainoastaan kerran. Voittoja kauden 36 ottelusta on kertynyt kymmenen.

– Voi melkein sanoa, että viimeiste 20 minuuttia ovat aina tuoneet sen. Kai se vähän kertyy siitä häviämisen tai voittamisen pelosta. Välillä on ollut ansaittua epäonnea ja välillä on pomppinut vähän väärään suuntaan, kertoaa SaPKon valmentaja Janne Sinkkonen.

Viime kaudella SaPKo kärsi 13 maalin tappiota mikä on ainakin Mestiksen lähihistorian ennätys. Tällä kaudella tuo ennätys todennäköisesti kirjataan uusiin lukemiin.

SM- iigassa maalin tappiot ovat vielä yleisempiä kuin Mestiksessä. Kaudella 2005-2006 kärsi pudotuspelit mukaan lukien 20 maalin tappiota mikä on, SM-liigan tilastovastaavan Erkki Loikkasen mukaan yhden kauden ennätys

– Nykyään tulee maalin tappioita enemmän kuin takavuosina. Maalimäärät ovat pienentyneet ja keskimäärin ottelussa tehdään viitisen maalia. 3-2 taitaa olla tyypillisin tulos, kertoo SM-liigan tilastovastaa Erkki Loikkanen.

– Keskialueen paitsion poistoa perusteltiin aikanaan maalimäärien kasvulla mutta ei se ole vaikuttanut. Yhdellä kaudella maalimäärät kasvoivat 0,4 maalia ottelua kohden, ynnäilee Loikkanen.

Maalin tappioiden määrää on kasvattanut myös voittalaukauskilpailut, minkä seurauksena ottelut eivät voi enää päättyä tasatulokseen.

"Kun ei osata tehdä maaleja"

Myös SaPKon puheenjohtaja Vesa Kutvonen manaa maalin tappioiden kirousta.

– Saattaa tämä jo joku ennätyskin olla, mutta on meillä ollut huonoa tuuria. Normaalisti aina joku maalin tappioista kääntyy voitoksi, mutta nyt näin ei ole käynyt.

– Esimerkiksi KooKoo-ottelussa (29.12.2013 KooKoo-SaPKo 3-2 vl) pelasimme 5-3-ylivoimaa, kun Anssi Virkki kaatui ja naapuri pääsi rokottamaan, Kutvonen harmittelee.

Puheenjohtaja kuitenkin muistutaa, että suurin syy tappioihin on tehottomuus maalinteossa. Kenttäpelissä pässipaidat ovat pystyneet tarjoamaan tasapäisen vastuksen sarjan kärkijoukkueille.

SaPKo lähti Mestiksen runkosarjaan tavoitteenaan paikka pudotuspeleissä. Kutvonen myöntää, että niukkojen tappioiden myötä se on karkaamassa ulottumattomiin.

– Pakko tässä on olla realisti. Tavoite kevätkaudelle on sarjapaikan säilyttäminen.

– Realismia on, että se seuraava viiva on tällä hetkellä meidän tavoitteena, säestää valmentaja Sinkkonen

Ensimmäistä kauttaan SaPKoa valmentaja Janne Sinkkonen saa puheenjohtajalta synninpäästön.

– Hyvää tässä on se, että luottamus joukkueen sisällä on hyvä. Pelaajat luottavat valmentajaan ja valmentaja pelaajiin.