Kasvihuoneen lämpölasku kutistui kolmanneksella - kosteudesta lisätyötä

Leuto syksy ja vuodenvaihde ovat tuoneet mittavat säästöt sekä kotitalouksien että yritysten sähkölaskuihin. Lämmin keli näkyy myös Ylämyllyllä salaatteja ja yrttejä viljelevän Viherkaste-puutarhan lämmistyslaskussa, joka putosi joulukuussa huomattavasti edellisvuodesta.

Kotimaa
erkki nylund tutkii salaattipussia
Matti Asikainen / Yle

Leuto talvi on tuonut suuret säästöt sekä kotitalouksien että yritysten sähkölaskuihin. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan Sähkön toimialueella arvoidaan joulun ajan sähkönkulutuksen jääneen puoleen edellisvuotisesta.

Ylämyllyllä salaattia viljelevän Viherkaste-puutarhan lämmistyslaskusta tipahti loppusyksystä melkoinen siivu pois. Lämmin ja kostea keli asettaa kuitenkin omat haasteensa, kertoo yrittäjä Erkki Nylund.

- Marraskuussa lämmistyslasku oli viidenneksen ja joulukuussa peräti kolmanneksen pienempi kuin vuotta aikaisemmin.

kasvihuone ylämyllyllä
Lämmityslasku kutistui leudon sään ansiosta myös Ylämyllyllä.Matti Asikainen / Yle

- Toisaalta kostea ilma aiheutti hankaluuksia kosteuden poistossa kasvihuoneesta. Liika kosteus haittaa kasvin haihduttamista.

Viherkaste toimittaa tuotteitaan molemmille suurille kauppaketjuille, lisäksi tuotteita myydään paikallisesti.

Erkki Nylundin mukaan katse on jo toiminnan laajentamisessa, lisärakentamisen ajankohtaa ei vain vielä ole päätetty.