1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Villisorsaa, biisonia, strutsia - erikoisuus myy lihatiskissä

”Mitä uutta on tarjolla? ” kysyy lihakauppaan astuva asiakas yhä useammin. Kauppiaan haaste on tarjota yllätyksiä asiakkaille, eivätkä perinteiset lihat enää riitä. Kinkkukauden jälkeen tarjolla on muun muassa skotlantilaista villisorsaa.

Kotimaan uutiset
Hirven lihaa lihatiskillä
Antti Eintola / Yle

Lihatiskeistä ja ravintoloiden listoilta löytyy biisonia, kengurua, ankaa, fasaania, metsäkyyhkyä, teertä ja paljon muuta perinteisten possun, naudan, hirven ja poron lisäksi.

Villisorsa on yksi vähän erikoisemmista riistalinnuista, joita on kaupan.

- Villisorsa tulee Skotlannista. Se on aika lailla samanmakuinen kuin kotimainen sorsa, mutta Suomessa metsästysaika on niin lyhyt, ettei lintuja kaupan tiskeille asti riitä, sanoo Polarican toimitusjohtaja Pasi Anttila.

Villisorsaa on ollut valikoimissa jo pitkään ja toimitusjohtajan mukaan kauppa käy.

- Lehti-ilmoittelun jälkeen linnut on yleensä iltapäivään mennessä myyty.

Lihaerikoisuuksia myydään ensin ravintoloille, minkä jälkeen kuluttajatkin ne löytävät.

Pasi Anttilan mukaan myös ruokalehdet innostavat kuluttajia erikoisempiin valintoihin ja ihmiset haluavat kokeilla uusia raaka-aineita.

Lue seuraavaksi