Uuno Klami sävellyskilpailuiden kansainväliseen kärkeen

Kolmatta kertaa järjestettävä Uuno Klami -sävellyskilpailu on kerännyt huiman määrän osallistujia. Kilpailu on nopeassa aikataulussa noussut maailman tunnetuimpien joukkoon.

kulttuuri
Reetaliina Marin järjestelee pöydällä olevaa sävellyspinoa.
Juha Korhonen / Yle

Reetaliina Marinin työhuone Kotkan konserttitalolla on joskus ollut siistimpikin. Uuno Klami -kilpailun osanottajat täyttivät huoneen partituureilla, joita oli parhaimmillaan pinottuna lattiasta kattoon. Sävellyksiä saapui kymmenistä maista ympäri Eurooppaa.

– Tulokkaita olisi ollut Australiaa ja Pohjois-Amerikkaa myöten. Valitettavasti jouduin sanomaan, että säännöt ovat säännöt. Eurooppa on se meidän alue, Marin kertoo.

Kilpailuun saapui kaikkiaan 265 teosta 32:stä eri maasta. Eniten teoksia vastaanotettiin Suomen ohella Italiasta, Saksasta ja Iso-Britanniasta. Suurin osa kilpailusävellyksistä on jo kiikutettu tuomaristolle, joka seuloo sävellysten joukosta kolmesta viiteen finalistia.

– Ne ovat kaikki pitkiä teoksia, 15 minuutista puoleen tuntiin. Tässä menevät tammikuu ja helmikuu pilalle, kun pitää partituureja lukea, tuomariston puheenjohtaja Kalevi Aho naurahtaa.

Tuomaristo on paitsi arvovaltainen, myös kansainvälisesti nimekäs. Kalevi Ahon lisäksi siihen kuuluvat Magnus Lindberg, Erkki-Sven Tüür sekä Kymi Sinfoniettan kapellimestari Yasuo Shinozaki.

Orkesteriesitykset harvinaista herkkua

Uuno Klami -kilpailu järjestettin ensimmäistä kertaa vuonna 2004. Kilpailu on kasvattanut mainettaan tasaisesti ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin se lukeutuu yhdeksi maailman kovimmista sävellysmittelöistä. Reetaliina Marin arvioi kilpailun olevan maailman viiden arvostetuimman joukossa.

Syitä suosioon on useita: Kansainvälisesti tunnettu tuomaristo ja tuntuvat rahapalkinnot painavat vaakakupissa. Ehkä suurin porkkana on kuitenkin se, että finaaliin päässeet sävellykset esittää oikea orkesteri, peräti kaksi kertaa.

– En tiedä montaa sävellyskilpailua maailmalla, jossa tällä tavoin tapahtuisi. Tämä on ihan ylellinen asia, Kalevi aho toteaa.

Kymi Sinfonietta esittää finaaliteokset Kotkassa ja Kouvolassa ensi marraskuussa. Voittaja valitaan vasta finaalin jälkeen kuulokuvan perusteella. Kymi Sinfoniettan toimitusjohtaja Riikka Luostarinen on innoissaan, että orkesterin soitettavaksi saadaan jälleen tuoreita teoksia. Hän on myös silminnähden onnellinen kilpailun suosiosta ulkomailla.

– Uuno Klamin nimi, kuvitelkaa miten se on levinnyt, Luostarinen hihkaisee.