Yli 12 000 uutta alokasta astuu armeijan harmaisiin

Monessa varuskunnassa kyseessä on viimeinen varusmiesten saapumiserä ennen varuskunnan lakkauttamista.

Kotimaa
Kaartin Jääkärirykmentin alokkaat vannovat sotilasvalan ja -vakuuden Helsingin Senaatintorilla.
Maija Saari / Lehtikuva

Loppiaismaanantaina armeijan harmaissa aloittaa palveluksen noin 12 300 uutta alokasta.

Suurin osa heistä, noin 10 000 aloittaa maavoimien joukko-osastoissa. Reilut 250 asevelvollista aloittaa sotilasuransa rajavartiolaitoksen palveluksessa. Loput jakaantuvat merivoimien ja ilmavoimien joukko-osastoihin.

Ruotsinkieliset alokkaat aloittavat palveluksensa pääosin Uudenmaan prikaatissa. Lisäksi pari sataa naista aloittaa tässä saapumiserässä vapaaehtoisen palveluksen.

Useassa varuskunnassa ilmassa on haikeutta, koska kyseessä on viimeinen saapumiserä ennen varuskunnan lakkauttamista.

Tänä vuonna lopetetaan Keuruun Pioneerirykmentti, Hämeen rykmentti Lahdessa ja Kauhavan Lentosotakoulu. Lisäksi tehdään neljä suurta joukko-osastojen yhdistämistä. Esimerkiksi Niinisalon tykistöprikaati ja Porin prikaati Säkylässä yhdistetään.

Viime vuoden lopussa puolustusvoimat lakkautti useita varuskuntiaan tai toimintojaan.

Pohjois-Karjalan prikaati Kontiolahdella, Ilmavoimien teknillinen koulu Jämsässä sekä Kotkan rannikkopataljoona Haminassa ja Kotkassa sulkivat ovensa joulukuun lopussa. Vuoden 2013 lopussa lakkautettiin myös seitsemän sotilassoittokuntaa.