1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Sveitsin Alpeilla synkkä vuorokausi: Neljä kuoli lumivyöryissä

Sveitsin lumivyöryissä on menettänyt henkensä tänä talvena ainakin 11 ihmistä.

Sveitsin Alpeilla neljä ihmistä kuoli lumivyöryissä sunnuntaina, kertovat paikalliset viestimet. Lisäksi yksi on kriittisessä tilassa.

Kaksi retkeilijää ja heidän oppaansa kuoli Valais'n kantonissa, kun he jäivät lumen alle. Yksi ryhmän jäsenistä loukkaantui vakavasti. Lisäksi merkattujen reittien ulkopuolella laskenut 34-vuotias sveitsiläismies kuoli samassa kantonissa.

Lumivyöry tempaisi mukaansa neljä ihmistä Verbierissä, mutta he selvisivät säikähdyksellä.

Kaksi päivää aikaisemmin kantonin pelastustyöntekijät varoittivat, että lumivyöryjen vaara on erityisen suuri.

Sveitsin lumivyöryissä on kuollut tänä talvena ainakin 11 ihmistä.