Bangladeshissa verinen vaalipäivä – lähes kaksikymmentä kuollutta

Hallitseva puolue Awami-liitto voitti vaalit odotetusti.

Ulkomaat
Levottomuudet ovat jatkuneet Bangladeshissa vaalien alla - pikkupoika heittää pullolla vettä yrittäessään sammuttaa palavaa bussia Dhakassa 2. tammikuuta 2014.
Pikkupoika heittää pullolla vettä yrittäessään sammuttaa palavaa bussia Dhakassa 2. tammikuuta 2014. Munir Uz Zaman / AFP / Lehtikuva

Bangladeshissa ainakin 18 ihmistä on kuollut sunnuntaina vaalipäivän yhteenotoissa opposition kannattajien ja poliisin välillä eri puolilla maata. Pääoppositiopuolue BNP ja sen liittolaiset ilmoittivat ennakkoon boikotoivansa vaaleja.

Poliisin mukaan yli 200 vaalipaikkaa sytytettiin tuleen tai tuhottiin, kertoo uutistoimisto Al Jazeera. Vaikka eri puolille maata oli lähetetty kymmeniätuhansia joukkoja, ei väkivaltaa pystytty estämään.

Odotusten mukaisesti hallitseva puolue Awami-liitto voitti vaalit. Alhainen osanotto saattaa voitosta huolimatta painostaa pääministeri Sheikh Hasinaa löytämään kompromissin BNP:n kanssa uusien vaalien järjestämisestä. Joiltakin äänestyspaikoilta raportoitiin vain 20–30 prosentin äänestyslukemia.

Oppositio on ilmoittanut kannattajiensa menevän yleislakkoon maanantaiaamusta lähtien. Lisäksi Bangladeshille elintärkeän vaateteollisuuden toiminta on häiriintynyt viime päivinä, kun oppositio on järjestänyt tiesulkuja estääkseen teollisuuden normaalin toiminnan. BNP:n edustajat ilmoittivat sulkujen jatkuvan.

Muun muassa Yhdysvallat ja EU kieltäytyivät lähettämästä vaalitarkkailijoita Bangladeshiin aitojen vaihtoehtojen puutteen takia.

Lähteet: Reuters, Yle Uutiset