Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Janet Yellenin keskuspankin johtoon

Janet Yellenistä tulee ensimmäinen nainen Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajana.

talous
Janet Yellen
Janet Yellen Valkoisessa talossa 9. lokakuuta 2013.Michael Reynolds / EPA

Yhdysvalloissa senaatti on vahvistanut Janet Yellenin nimityksen maan keskuspankin pääjohtajaksi. Yellen on ensimmäinen nainen Fedin johdossa sen satavuotisen historian aikana. Presidentti Barack Obaman nimeämä Yellen sai riittävän kannatuksen hyvin jakautuneessa senaatissa, vaikka moni republikaani äänesti nimitystä vastaan.

Yellen aloittaa nelivuotisen kautensa helmikuun alussa. Hänen edeltäjänsä Ben Bernanke lopettaa tehtävässä tammikuun lopussa hoidettuaan työtä kahdeksan vuotta. Yellen tunnetaan Bernanken liittolaisena. Lisäksi hän on saanut arvostusta myös akateemisista saavutuksistaan. Hän on opettanut muun muassa Harvardin yliopistossa.

Yellenin uskotaan jatkavan Bernanken linjalla. Hän korostaa työllisyyden merkitystä inflaatioriskistä huolimatta.

67-vuotias Yellen on toiminut keskuspankin johtokunnan varapuheenjohtajana. Hänen puolisonsa on ekonomisti George Akerlof, joka sai vuonna 2001 Nobelin taloustieteen palkinnon.

Lähteet: AP, AFP, Reuters