Poliisin arki ei mene niin kuin CSI:ssä - vaikka moni niin luulee

Amerikkalaisten poliisisarjojen vaikutus näkyy Suomen poliisien arjessa. Päihtynyt saattaa vaatia oikeuttaan puheluun, tai kuvitellaan poliisin menevän ovet ryskyen kotietsintöihin. Poliisin suhteessa tiedotusvälineisiin onkin sekä vihaa että rakkautta. Poliisit saavat nykyään myös viestintäkoulutusta siihen, miten ollaan haastateltavina kameran edessä.

Kotimaa
Komisario Tarja Lindstedt
Nina Keski-Korpela / Yle

Moni poliisin asiakas tuntuu uskovan, että Suomessakin pidätetylle pitää lukea hänen oikeutensa, kuten amerikkalaisissa tv-sarjoissa. Ilmiö on huomattu myös Hämeenlinnassa, kertoo komisario Tarja Lindstedt Hämeen poliisista.

– Sieltä otetaan mallia ja kuvitellaan, että suomalainen poliisityö on samanlaista. Kun henkilö tuodaan päihtymyksen vuoksi säilöön, niin tulee "mulla on oikeus yhteen puheluun, haluan soittaa asianajajalleni". Ei ole vaikea arvata, mistä ne mallit tulevat.

– CSI-sarjan vuoksi helposti kuvitellaan, että meilläkin on vastaavat resurssit ja välineet. Oikeasti poliisin tutkinta on pikkuasioiden puurtamista ja etsimistä, välillä jopa pitkäveteisyyteen saakka, naurahtaa Lindstedt.

Hän kertoo, että usein poliisin kuvitellaan myös voivan mennä minne vain, milloin vain – ovet ryskyen, mututuntumalla.

Kotimaisista sarjoista plussaa ammattikunnalle

Toisaalta esimerkiksi Yle TV2:ssa nähty Taivaan tulet saa komisariolta kiitosta todenmukaisuudestaan.

– Sarja varmaan aika hyvin kuvasi päivittäistä olemista. Kyllä minun käsitykseni mukaan se oli hyvä ja toi plussaa ammattikunnalle.

– Myös Poliisi-tv toi positiivista palautetta, nähdään, mitä oikeasti työ on ja mitä se vaatii kentällä ja tutkinnassa. Siitä on gloria hyvin kaukana, kertoo Lindstedt.

Poliisi ei itse pyri aktiivisesti ohjelmiin, vaan pyynnöt tulevat tuotantoyhtiöistä, kertoo Tarja Lindstedt. Parhaillaan esimerkiksi kuudes tuotantokausi Poliisit-sarjasta on käynnissä ja Forssassa on kuvattu sarjaan muutamia jaksoja.

Mediasuhde vihaa ja rakkautta

Poliisi on työssään julkisilla paikoilla usein myös kansalaisten katseiden ja kännykkäkameroiden kohteena.

– Onhan se yksi aspekti, mikä pitää huomioida, että meidän tekemisiä tarkkaillaan. En pidä huonona, että palautetta tulee. Poliisi tiedostaa, että aina jossain on joku, jolla on kännykkäkamera valmiina. Mutta se ei saa vaikuttaa meidän tekemiseen, että sen takia jätettäisiin jokin tarpeellinen asia tekemättä. Pitää vain mennä pykälien mukaan, että jälkikäteenkin teot kestävät arvostelun, sanoo komisario Tarja Lindstedt.

Hän kuvaa poliisin suhdetta tiedotusvälineisiin viha-rakkaus-suhteeksi.

– Me saamme siitä paljon hyötyä, mutta jossain tapauksissa on haittaakin. Esimerkiksi pimeä henkirikos: media on erittäin hyvä väline siihen, että voidaan saada ihmisiltä havaintoja. Toisaalta taas, jos meillä on jokin asia tutkittavana, me ei voida kertoa viranomaisina kaikkia yksityiskohtia, eli se saattaa kääntyä meitä vastaan mediassa.

Lindstedtin mukaan poliisin mediasuhteessa on tapahtunut muutoksia verrattuna 10-15 vuoden takaiseen aikaan.

– Nykyään meidän suunnasta ollaan paremmin yhteyksissä asioista kuin ennen. Ei ole tarpeen pitää tiukkaa rajaa, ettei medialle kerrota mitään, vaan ollaan opittu, että mekin voimme mediaa hyötykäyttää.

Poliisit saavat viestintäkoulutusta

Tarja Lindstedt kertoo, että poliisin koulutuksessa käydään mediasuhteiden hoitoa ja viestintää läpi.

– Käydään läpi, mitä saa kertoa ja mitä ei saa kertoa, niin yksityisyydensuojan kuin meidän toimintatapojen osalta, mikä on salassapidettävää tietoa.

Myös kameran edessä esiintymistä harjoitellaan Poliisiammattikorkeakoulussa.

– Viimeksi päällystötutkintoa suorittaessani meillä oli siellä toimittaja pitämässä esiintymiskurssia ja kaikki joutuivat haastateltaviksi. Viestintäkoulutusta tulee itse asiassa aika paljonkin verrattuna 1980-luvun alkuun, silloin ei ollut mitään viestintäkoulutusta, kertoo Lindstedt.

Imagokriisit heijastuvat laajalle

Laitokset ovat palkanneet myös ammattitiedottajia, jotka eivät ole poliiseja, vaan viestinnän ammattilaisia.

– Imagokriisejäkin käydään läpi koulutuksessa, ryhmäkuri tulee siinä vaiheessa käyttöön. Kaikki eivät kommentoi vaan tiedottaminen keskitetään selkeästi jollekulle.

Imagokriisejä syntyy, kun poliisi toimii laittomasti tai muuten kyseenalaisesti. Tämä kolhaisee koko ammattikunnan mainetta. Esimerkiksi Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion tapaus puhuttaa myös Hämeen poliisin asiakkaita, kertoo Lindstedt.

– Kyllä siitä kysytään. Tapahtuu poliisiorganisaatiossa mitä vain, niin jokainen poliisilaitos saa varmasti oman osansa. Yksittäinen teko leimaa ryhmää pitkäksikin aikaa välillä. Kyllä joudutaan jonkin aikaa kertomaan, että tämä on yksittäinen tapaus eikä kytköksissä meidän toimintaamme.