Sananen – Onni on kortilla

Lompakko on täynnä kortteja. Me kanta-asiakkaat olemme päässeet harvojen ja valittujen joukkoon. Vaan mitkä kortit ovat niitä kaikkein tärkeimpiä?

kanta-asiakaskortit
Mikko Maasola
YLE Keski-Suomi / Riikka Pennanen

Meidät on opetettu, että onnellisen tasapainoisen elämän saavuttaa, kun rahapussiin sujauttaa vihreän kortin kaveriksi myös sinisen kortin. Nyt saavat haastaa kassalla ja kysyä mitä korttia vain, aina löytyy. Se lämmön tunne kun tietää, että ei jää paitsi yhdestäkään erikoistarjouksesta. Jonnekin atk-avaruuteen kertyy koko ajan bonusta. En huomaa oikeasti mitään, mutta olen alkanut uskoa, että joku leppeä päivä minut haudataan noilla rahoilla. Ajatus tuottaa onnea.

Olen vakuuttunut, että bonus- ja plussakortit ovat meille aivan turhia.

Mikko Maasola

Kilpailu- ja kuluttajavirasto selvittää tänä vuonna mitä ovat nämä bonus- ja plussakortit. Ovatko ne sittenkään onnellisen elämän tae? Kyse on isoista asioista. Ennen lompakossa kulki mukana puolison valokuva, jota tuli jopa sipaistua. Nyt upotamme täräjävät sormemme nahkakantiseen aarreaittaan vain silloin kun haemme todellista kestävää onnea: poimimme joko vihreän tai sinisen kortin ja höyläämme mielihyvän lastuja autuutemme avotakkaan. Olen huomannut, että moni hyväilee näitä korttejaan. Jos reuna repsottaa, haavaa melkein suudellaan, jotta orastava arpi paranisi ja suhde jatkuisi.

Olemme omistajia ja kanta-asiakkaita. Isoisällä ei ollut lähimainkaan tämmöisiä kortteja. Oli vain viinakortti. Se pitäisikin palauttaa, ennen kuin suomalaiset tappavat itsensä juomalla sukupuuttoon. Meillä nykyisillä kanta-asiakkailla on niin etuoikeutettu olo, että juomme sille.

Itsellänikin on kanta-asiakaskortti. Jostain syystä vain tulee aina yhtä tyhmä olo, kun puristaa kortin esiin ja pörhistää rintaa. Toinen kortti kertoo, että olen pankin Avainasiakas. Viime vuosina tämä pankki on antanut niin kammottavaa palvelua, että luulen hukassa olevan avaimen olevan munalukkoon jolla rahat on lukittu varmuudella väärään paikkaan.

Isoisällä ei ollut lähimainkaan tämmöisiä kortteja. Oli vain viinakortti.

Mikko Maasola

Toivottavasti Kilpailu- ja kuluttajavirasto tekee työnsä huolellisesti. Olen vakuuttunut, että bonus- ja plussakortit ovat meille aivan turhia. Emme oikeasti säästä mitään. Elämä tulee sittenkin kalliiksi. Lisäksi meitä vielä ohjaillaan kettumaisella markkinapsykologialla. Ja kortista tulostetaan tarkemmat tilastot kuin NHL-tulokkaista konsanaan.

Ymmärrän Kari Tapiota. Miksi hän jännitti ja joi. Miksi hän kosketti, ja lähti buutsit jalassa. Ja erityisesti sen miksi Kari Tapio käytti vain käteistä rahaa. Sitä nostettiin tarpeen mukaan taskusta ja vanhana kirjapainomiehenä hän tunsi tuttuja tuoksuja aina kun setelien ja elämän hajut limittyivät toisiinsa. En usko, että löytyi etukortteja. Viimeistään hautaustoimistossa se yleensä kyllä selvitetään.

Kortti on kädelliselle sopiva esine. Mutta mitkä kortit ovat tärkeitä? Niiden korttien pitäisi kertoa jotain meistä, eikä kauppaketjuista.

Paljastan korttini. Ensimmäisenä vastaan kurkistaa KIRJASTOKORTTI. Sen takana on itseä suurempaa viisautta. Se rauhoittaa. KELAKORTTI kertoo, että kaikesta pöllötyksestä huolimatta olen yhteiskunnan jäsen.

Pahvinen AJOKORTTI näyttää siltä kuin tulisin DDR:stä ja olisin varmuudella vaarallinen ainakin itselle. Valokuva 80-luvulta on yllättävän tärkeä. Siinä on viaton, vain finnejä omistava, ihminen vasta lähdössä matkalle. Elämä on matka.

Rakas on myös VERENPAINEKORTTI. Siihen on merkitty mitattuja verenpaineita eri vuosilta. Se kortti muistuttaa, että kuolema tulee. Ei se kortti ole nuorekaskaan, niin kuin ei kantajansakaan. Mene yökerhon sijasta päiväkerhoon tai bingoon!

Kortti on kädelliselle sopiva esine. Mutta mitkä kortit ovat tärkeitä?

Mikko Maasola

Lompakostani löytyy myös korvaamaton KÄYNTIKORTTI. Se on 90-luvulta ja siinä lukee ainoastaan Jouni Salo. Se muistuttaa kertavilkaisulla, että ilman huumoria täällä ei kannata yrittää. Kortti myös kertoo, että hienot tittelit ovat varten joitain toisia.

Mukana en kanna sitä postikorttia jonka yläasteella joku tyttö löi käteen ja jossa oli muutama huterasta ihastuksesta kertova kankea sana.

Vaan oli sekin 16 kertaa merkittävämpi kortti kuin bonus- ja plussakortit yhteensä.

Maallikkosaarnaaja Maasola