1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Laakkonen: Mielenkiintoisia tehtäviä riittää

Lappset Groupin väistyvä toimitusjohtaja Juha Laakkonen ei vielä raota verhoa tuleviin suunnitelmiinsa. Laakkonen sanoo, että maailmassa on paljon mielenkiintoisia tehtäviä, mutta hänellä ei ole mitään konkreettista kerrottavaa.

talous
Marko Alamartimo ja Juha Laakkonen
YLE / Pia Tuukkanen

Juha Laakkonen kertoo, että nyt on sopiva aika jättää Lappsetin toimitusjohtajan työt, sillä yhtiö on lanseeraamassa uutta strategiaa lähiaikoina.

- 15 vuotta on pitkä aika ja piti miettiä, onko itsellä enää annettavaa. Talo on täynnä hyviä ihmisiä, Laakkonen sanoo.

Oululaissyntyinen Juha Laakkonen tuli Lappsetiin 1990-luvun lopulla vetämään tietohallintoa. Sittemmin hän on ollut monissa tehtävissä eri maissa, muun muassa Britanniassa vetämässä myyntiyhtiötä. Myös Lappsetin tuotekehitys ja logistiikka ovat kuuluneet työtehtäviin.

Lappset on tehnyt menestyksekästä yhteistyötä pelifirma Rovion kanssa. Angry Birds -teemapuistoja on rakennettu ympäri maailmaa. Laakkosen mukaan tällainen tuotekehittely jatkuu yhtiössä tulevaisuudessakin.

- Tulee uusia juttuja ja lisää kansainvälisiä brändejä. Pitää mennä eteenpäin, muuten sen tekevät muut, toimitusjohtajan tehtävät jättävä Laakkonen sanoo.

Lue seuraavaksi