Saksa pelkää EU-maahanmuuttajien sosiaalitukimatkailua

Saksassa ollaan nyt huolissaan erityisesti EU:n köyhimpiin jäsenmaihin Romaniaan ja Bulgariaan kohdistuneiden työrajoitusten poistumisen seurauksia.

Ulkomaat

Saksan hallitus haluaa puuttua aikaisempaa voimakkaammin EU-maahanmuuttajien tekemiin sosiaalietuuksien väärinkäytöksiin.

Maan hallitus pääsi keskiviikkona sopuun komission asettamisesta, jonka tehtävänä on kesäkuuhun mennessä selvittää juridisia ja muita keinoja EU:n sisäisen maahanmuuton ja avoimien rajojen negatiivisista seurauksista.

Saksassa pelätään tällä hetkellä erityisesti EU:n köyhimpiin jäsenmaihin Romaniaan ja Bulgariaan kohdistuneiden työrajoitusten poistumisen seurauksia.

Osassa vanhoja jäsenmaita voimassa olleet rajoitukset väistyivät kuun alussa. Romania ja Bulgaria saivat EU-jäsenyyden vuonna 2007.

Saksan väkiluku kasvoi viime vuonna jo kolmatta vuotta peräkkäin. Viime vuonna kasvu oli voimakkainta kahteen viime vuosikymmeneen. Syntyvyyden alenemisen seurauksena Saksan väestö olisi ilman maahanmuuttoa vähentynyt viime vuonna 200 000 ihmisellä.

Liittokansleri Merkelin mukaan nopeasti kasvava ikääntyvien joukko ja alhainen syntyvyysaste ovat suurimpia Saksaa tulevaisuudessa koettelevia haasteita. Maahanmuutto on Merkelin mukaan keskeisessä asemassa, jotta Euroopan suurin talous pysyy myös tulevaisuudessa elinvoimaisena.

Lähteet: AFP