Pentua ei pidä ottaa liukuhihnalta

Koiranpennun hankinnassa kannattaa olla tarkkana. Valitettavasti koiratehtailu on lisääntynyt ja nämä niin sanotut mustat pennut tuovat mukanaan usein paljon ongelmia. Myös kulkukoiran hankkimista ulkomailta kannattaa miettiä kahdesti.

luonto
Kultaisennoutajan pentu.
Kuuntele koirakouluttajan vinkit koiranpennun hankkimiseen ja kouluttamiseen. Toimittaja Titta Puurunen haastatteli koirakouluttaja Annina Björlundia Jyväskylän koirapuistossa.

Monessa perheessä pohditaan oman koiran hankintaa. Mutta mistä sopiva lemmikki?

Koiranpennun hankinnassa on sudenkuoppia, jotka voi kuitenkin välttää. Esimerkiksi pentutehtailun voi tunnistaa.

- Pentuun, sen vanhempiin ja kasvuympäristöön pitäisi päästä tutustumaan. Kasvattajan pitää olla valmis näyttämään paikkoja. Hälytyskellojen pitäisi alkaa soida viimeistään silloin, jos pentua pitää hakea jostain parkkipaikalta, sanoo koirakouluttaja Annina Björlund.

Moni haluaisi myös pelastaa kulkukoiran Venäjältä tai Espanjasta. Yhdistysten kautta se onnistuu asiallisesti, mutta koirakouluttaja kehottaa silti harkitsemaan tarkkaan.

- Monet niistä koirista tulee tarhoilta tai kadulta. Niitä voi olla hirveän vaikea kouluttaa eivätkä ne silti välttämättä sopeudu kotikoiraksi ollenkaan.