Henrik Dettmann: Suomalaiset oppineet joukkueeksi myös katsomossa

Suomen menestyminen pallokentillä osoittaa, että pienikin voi pärjätä isompien joukossa. Tätä mieltä on Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann. Hänen mukaansa myös fanikulttuuri on muuttunut – suomalaiset osaavat nauttia urheilusta entistä paremmin yhdessä.

urheilu
Henrik Dettmann
Ville Vuorinen

Suomen koripallomaajoukkueen menestyminen EM-kentillä, nuorten maailmanmestaruus jääkiekkokaukalossa sekä lentopallomaajoukkueen selviytyminen MM-kisoihin ovat suomalaiselle joukkueurheilulle suuria asioita.

– Ne ovat oikeastaan huikeita juttuja koko suomalaiselle urheiluelämälle. Olemme osoittaneet, että pystymme pienenä kansana pärjäämään upeasti isojen joukossa, sanoo Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann.

Dettmannin mukaan suomalaisten vahvuudet ovat alkaneet korostua.

– Tällaisia ovat esimerkiksi nöyryys sekä valmius tehdä kovasti töitä. Yksi vahvuutemme on myös toisten kunnioittaminen, joka on kaiken tiimipelaamisen a ja o.

Fanien tuki ei unohdu koskaan

Menestyksen ohella tai nimenomaan sen ansiosta katsomot ovat täyttyneet yhä äänekkäämmästä ja innokkaammasta fanijoukosta. Dettmannin mukaan suomalaiset kokoontuvat katsomaan urheilua entistä enemmän yhdessä.

Olemme osoittaneet, että pystymme pienenä kansana pärjäämään upeasti isojen joukossa.

Henrik Dettmann, päävalmentaja

– Suomalaiset ovat oppineet nauttimaan yhdessäolosta, Dettmann sanoo.

Hän pitää fanien roolia tärkeänä. Esimerkiksi susijengin EM-taipaleelta jäi muistoja, joita hän ei koskaan unohda.

– Oli hienoa nähdä ihmisiä, jotka aidosti välittivät, nauttivat ja elivät matkan kanssamme.

Pelkän riemun ja onnen lisäksi fanit joutuvat kohtaamaan myös päinvastaisia tunteita.

– Tappiot opettavat käsittelemään vastoinkäymisiä, eikä se ole ollenkaan huono asia, Dettmann sanoo.