Ulkomaalaislääkäri on jo arkipäivää Satakunnassa

Terveydenhuollon järjestäjät arvioivat ulkomaalaistaustaisiin lääkäreihin kohdistuvien ennakkoluulojen vähentyneen viime vuosien aikana. Osa potilaista haluaa silti edelleen suomalaisen lääkärin ulkomaalaisen sijasta. Eniten potilaita mietityttää ulkomaalaislääkäreiden kielitaito.

lääkärit
lääkäri istuu työhuoneessaan
Karri Laihonen / Yle

Asenteet ulkomaalaislääkäreitä kohtaan ovat muuttuneet viime vuosina myönteisemmiksi ainakin Porissa. Kohta 23 vuotta sitten Porissa työskennellyt sisätautien erikoislääkäri Margarita Tynni saapui Suomeen Neuvosto-Virosta.

- Vuonna -91 Suomessa oli aika vähän ulkomaalaisia ja erityisesti Porissa aika vähän ulkomaalaisia ihmisiä ja lääkäreitä. Ennakkoluuloja oli selvästi enemmän kuin nykyisin. Nyt ihmiset ovat tottuneet siihen, että ulkomaalaisia lääkäreitä toimii täällä aika paljon, Tynni toteaa.

Moni valitsee kotimaisen

Vaikka porilaiset ovatkin tottuneet muualta tulleeseen sairaalahenkilökuntaan valitsee moni kotimaisen lääkärin jos mahdollista.

- Ulkomaalaislääkäreiden kanssa on kaikkia ongelmia kielen kanssa eikä välttämättä tarkoiteta samaa asiaa, perustelee Jarmo Suniva suomalaisen lääkärin valintaa.

Perusturva kiistää epäilyt lääkäreiden erottelusta

Ylen tietoon on tullut tapauksia, joissa porilaiselle potilaalle on tarjottu mahdollisuus valita ulkomaalaisen ja suomalaisen lääkärin välillä. Porin kaupunki kiistää, että tällainen olisi minkään ohjeistuksen mukaista.

- Siinä ei ole mitään perää. Kun asiakas soittaa, niin hoitaja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Hän tarkistaa ensin onko sillä lääkärillä aikaa, joka on potilasta aikaisemmin hoitanut. Muuten aika annetaan sille lääkärille, jolla on vapaata. Tällaista karsintaa me emme siis tee, toteaa Porin perusturvajohtaja Terttu Nordman.

Muualta tulleiden lääkäreiden määrä on lisääntynyt vähitellen. Tällä hetkellä esimerkiksi Satakunnan sairaanhoitopiirissä noin joka kymmenes lääkäri on ulkomaalaistaustainen.