Oikeuden päätös antaa toivoa Indonesian raiskatuille metsille

Lakien heikko valvonta on antanut Indonesian palmuöljy- ja puutavarayhtiöille pitkälti vapaat kädet tuhota sademetsiä, jotka kuuluvat maailman tärkeimpiin hiilinieluihin.

Ulkomaat

Indonesialainen oikeusistuin on tehnyt päätöksen, josta ympäristöministeriö ja -järjestöt toivovat käännekohtaa Indonesian metsien laajalle ja laittomalle hyväksikäytölle. Sumatralaisoikeuden ratkaisun mukaan palmuöljy-yhtiö joutuu maksamaan valtiolle noin 22 miljoonan euron korvaukset.

Tripan sademetsää oli hävitetty tuhannen hehtaarin alueelta, vaikka se oli raivauslupien jäädytyksen ja useiden suojelulakien vastaista. Kiellettyä on myös yhtiön käyttämä raivaustapa, maaston polttaminen.

Laittomuudestaan huolimatta polttaminen on yleistä ja aiheuttaa vakavia savuongelmia Indonesiassa ja muualla Kaakkois-Aasiassa. Indonesian metsät myös sitovat suuria määriä hiilidioksidia, joka pääsee ilmaan, kun kasvusto tuhotaan.

Korruptio nakertaa luonnonsuojelua

Kallista Alam -yhtiön saamaa langettavaa päätöstä pidetään testinä hakkuulupien jäädytyspäätökselle ja samalla maan huonomaineiselle metsäalalle yleensä.

Korruption ja huonon hallinnon vuoksi luonnonmetsiä on hävitetty nopeasti palmuöljyplantaasien ja puutavaran tuottamisen tieltä. Laajojen trooppisten sademetsien Indonesia on maailman suurin palmuöljyn tuottaja.

Presidentti Susilo Babang Yudhoyono kielsi vuonna 2011 uusien hakkuulupien myöntämisen tietyille metsätyypeille. Lupien jäädytys oli osa Norjan kanssa solmittua yli 730 miljoonan euron suojelusopimusta. Kallista Alamin viranomaisilta saamaa lupaa pidettiin yleisesti merkkinä siitä, ettei jäädytys toimi käytännössä.

Lisää oikeuden ratkaisuja tulossa

Ympäristöministeriön lisäksi oikeuden päätöstä kiittävät ympäristöjärjestöt, muun muassa Maan ystävät. Tuomio on selvä merkki yrityksille, jotka luulevat voivansa tuhota metsiä ilman rangaistusta, järjestön Indonesian-johtaja Muhammad Nur sanoo.

Kallista Alam arvelee valittavansa tuomiosta, joka sen mukaan on uhka kansalliselle palmuöljytuotannolle. Jos Indonesian metsät jätetään kasvamaan omia aikojaan, niiden taloudellinen arvo katoaa, yhtiön lakimies sanoo.

Tripan metsän hävittämisestä on meneillään useita muitakin rikos- ja siviilioikeudenkäyntejä neljää yhtiötä vastaan.

Lähteet: AFP