Betoniyö ja 8-pallo kahmivat eniten Jussi-ehdokkuuksia

Parhaan elokuvan palkinnon saajaksi ovat ehdolla 8-pallo, Betoniyö, Kerron sinulle kaiken, Leijonasydän ja Tumman veden päällä. Jussi-palkintojen voittajat julkistetaan 2. helmikuuta.

kulttuuri
Elokuvasta Betoniyö
Pirjo Honkasalon ohjaama Betoniyö perustuu Pirkko Saision samannimiseen romaaniin vuodelta 1981.Cinema Mondo

Vuoden 2013 kotimaisen elokuvan Jussi-palkintojen ehdokkaat on valittu.

Eniten ehdokkuuksia saivat Pirjo Honkasalon ohjaama Betoniyö ja Aku Louhimiehen ohjaama 8-pallo. Molemmat elokuvat saivat kymmenen ehdokkuutta, ja ovat ehdolla muun muassa parhaan elokuvan palkinnon saajaksi.

Parhaaksi elokuvaksi ovat ehdolla myös Kerron sinulle kaiken, Leijonasydän ja Tumman veden päällä.

Naispääosan Jussi-palkinnosta kilpailevat 8-pallo _-elokuvan Jessica Grabowsky, Leea Klemola elokuvasta _Kerron sinulle kaiken ja 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvan tähti Armi Toivanen.

Miespääosan Jussin saajaksi ovat ehdolla Martti Suosalo roolistaan elokuvassa Isänmaallinen mies, Peter Franzén elokuvasta Kerron sinulle kaiken ja 8-pallon miespäätähti Eero Aho.

Kaikki Jussi-ehdokkaat voi lukea tästä linkistä (siirryt toiseen palveluun).

Jussi-palkintojen voittajat julkistetaan 2. helmikuuta.