Influenssa-aalto saapuu Satakuntaan lähiviikkoina

Influenssarintama muhii jo eteläisessä Suomessa. Satakuntaan influenssa-aallon uskotaan iskevän kahden–kolmen viikon sisällä.

influenssa
Mies niistää.
Hanna Lumme / Yle

Influenssarokotetta on jälleen kerran otettu niin Satakunnassa kuin koko maassakin laiskanlaisesti.

Rokotetta jaetaan edelleen. Tosin sen teho nyt otettuna saattaa jäädä vähäiseksi, sillä influenssa-aallon uskotaan saapuvan Satakuntaankin 2–3 viikon sisällä.

Nyt jo ensimmäisiä influenssatapauksia on tavattu Satakunnan keskussairaalassa, kertoo sairaalan infektioyksikön ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä.

– H1N1-influenssaa esiintyi pääkaupunkiseudulta tänne kyläilemään tulleilta lapsilta. Lisäksi jo ennen joulua löydettiin pari B-virusinfluenssatapausta.

Alkavan influenssaepidemian Uusitalo-Seppälä uskoo olevan suhteellisen tavanomainen.

– Valtaviruksena todennäköisesti on H1N1-A -virus. Myös H3N2-virusta tullaan näkemään. Molemmat nämä kannat löytyvät influenssarokotteesta, joka nyt on ollut jaossa, muistuttaa infektiolääkäri Raija Uusitalo-Seppälä.