Näkökulma: Olemme tunteidemme orjia

Olen kuullut väitettävän, että suomalaiset ovat varautunutta ja harkitsevaa kansaa. Ei pidä paikkaansa. Olemme ihmisiä ja siten täysin tunteidemme vietävissä.

Näkökulmat
Naisen ja miehen kädet näyttävät toisilleen keskisormea valkoista taustaa vasten.
Mikko Suhonen / Yle

Yle julkisti viime viikolla suuren arvokyselynsä tulokset. Kansalaiset jaoteltiin pystykorviin, pandakarhuihin ja muihin karvakuonoihin esimerkiksi sen perusteella, mitä he ajattelevat sosiaalitukien passivoivasta vaikutuksesta.

Kyselyn tulosten perusteella me stereotypioissa niin harkitsevaiset ja järkevät suomalaiset olemme suorastaan tulisieluisia romantikkoja, jotka kuuntelevat ensin sydäntään ja pohtivat sitten - jos silloinkaan.

Otetaan esimerkki: Kyselyn perusteella lähes puolet suomalaisista on sitä mieltä, että lihansyöntiä ei pidä vähentää. "En varmasti vähennä, olen ihan normaalipainoinen ja mitäs minun ruokavalioni kellekään kuuluu", pohtii kenties tunteikas suomalainen. Ellei satu olemaan suolistosyöpään sairastuneita hoitava lääkäri.

Mutta jos vilkaisisimme esimerkiksi ympäristön saastumista, valtavia metsähakkuita (siirryt toiseen palveluun), tai merien tyhjenemistä (siirryt toiseen palveluun) mittaavia tilastoja, voisimme kaikki todeta, että tämä maapallo ei riitä, mikäli kaikki sen 7 miljardia asukasta olisi varustettu suomalaisella lihanhimolla. Tai ei meidän tarvitse edes tilastoja tutkia. Voimme luottaa niiden sanaan, joiden työtä näiden asioiden tutkiminen on.

Toisin sanoen ne puolet kyselyyn vastanneista suomalaisista, joiden mielestä lihansyöntiä ei pidä vähentää, antoivat sisäisen lihaproteiinia himoavan luolamiehensä viedä.

Tässä ei ole mitään kummallista. Me ihmiset olemme nimittäin pohjimmiltamme epärationaalisia eläimiä (siirryt toiseen palveluun)*. *Logiikka ja harkitseva luonne ei pitänyt hengissä vasta kymmeniä tuhansia vuosia sitten olemassaolostaan kamppailevaa homo sapiensia. Eloonjääminen riippui vaistoista, kyvystä tehdä nopeita ja rohkeitakin ratkaisuja intuition varassa.

Rankasti yksinkertaistettuna pääkopassamme on yksi ohjaamo ja kaksi kuskia: Intuitio ja keskittyminen. Tai järki ja tunteet. Arvatkaapa, kumpi on puikoissa suurimman osan valveillaoloajastamme?

Emme olisi päässeet tänne asti ilman vaistojamme, mutta nykymaailmassa niistä on itse asiassa aika paljon haittaa. Tunteidemme vuoksi tuomarit antavat lievempiä tuomioita (siirryt toiseen palveluun) täydellä kuin tyhjällä mahalla ja äänestäjät äänestävät ihmisiä valtaan heidän kasvojensa muodon perusteella (siirryt toiseen palveluun). Meistä tulee jopa itsekkäämpiä (siirryt toiseen palveluun), mikäli elinympäristömme muistuttaa alitajuntaamme jatkuvasti rahasta.

Koska näköjään ajelehdimme avuttomina tunteiden ja vaistojen ristiaallokossa, ei ole ihme että olemme enemmän kiinnostuneita siitä miten asiat ovat mutu-pohjalta kuin miten ne oikeasti ovat. Siksi media tuottaa lisää aina ahnaasti luettuja mielipidemittauksia ja poliitikot retoriikkaa, joka myötäilee suosituksi havaittuja mielipiteitä. Tien päässä on yhteiskunta jossa kaikki tietävät mitä muut sanovat pakolaisten vastaanottamisesta, mutta kukaan ei tiedä montako pakolaista hänen kotikunnassaan asuu.

Kenties emme voi alkukantaisuudellemme lopulta mitään. Mutta vähintä mitä voimme tehdä, on pysähtyä hetkeksi miettimään ennen kuin vastaamme arvokyselyihin, tai harrastamme muunlaista kansalaisvaikuttamista. Päästetään intuitio lepäämään ja järki kuskinpukille. Leijona ei enää vaani savannilla.