Natsien homouhrien muistomerkki paljastettiin Israelissa

Tilaisuuteen osallistui Saksan lähettiläs. Natsi-Saksan salainen poliisi Gestapo pidätti arviolta 100 000 miestä homoudesta epäiltyinä ja lähetti tuhansia keskitysleireille.

Ulkomaat
Tel Avivissa paljastettu muistomerkki holokaustissa kuolleiden homoseksuaalien muistolle.
Tel Avivissa paljastettu muistomerkki holokaustissa kuolleiden homoseksuaalien muistolle.Oliver Weiken / EPA

Israel on paljastanut perjantaina natsien vainoamille homoille ja lesboille omistetun muistomerkin Tel Avivissa. Kaupungin homoyhteisön jäseniä kerääntyi tilaisuuteen katsomaan kivimonumenttia, jonka taiteellisena innoituksena on ollut vaaleanpunainen kolmio – keskitysleirien homojen vankitunnus.

– Euroopan juutalaisten hävittämisen lisäksi natsit syyllistyivät moniin hirveyksiin, pyrkiessään tuhoamaan kaikki erilaisina pidetyt, sanoi puheessaan Tel Avivin pormestari Ron Huldai.

– Tämä monumentti muistuttaa meitä kaikkia, miten tärkeää meidän on kunnioittaa jokaista ihmistä.

Israelin kulttuurielämän hermokeskuksessa Tel Avivissa pidetään vuosittain homojen pride-paraati. Se herättää uskonnollisessa yhteisössä vain vähän vastustusta verrattuna pääkaupunki Jerusalemiin, missä homotapahtumat ovat johtaneet väkivaltaisuuksiin.

Israelia pidetään silti erittäin avoimena homojen oikeuksien suhteen samaan aikaan kun uskonnolla on pyhässä maassa suuri sananvalta eikä siviilivihkimistä tunneta.

Tel Avivissa paljastettu muistomerkki holokaustissa kuolleiden homoseksuaalien muistolle.
Tel Avivissa paljastettu muistomerkki holokaustissa kuolleiden homoseksuaalien muistolle.Oliver Weiken / EPA

Myös Saksan lähettiläs Andreas Michaelis osallistui muistomerkin paljastustilaisuuteen. Natsi-Saksa lähetti 1930- ja 40-luvuilla tuhansia homoseksuaaleja keskitysleireille. Salainen poliisi Gestapo pidätti arviolta 100 000 miestä homoudesta epäiltyinä. Natsit kokivat, että homot uhkasivat arjalaisen rodun puhtautta samalla tavoin kuten romanit tai kehitysvammaisetkin.

Muistomerkki ei ole maailmalla ensimmäinen laatuaan, vaan homouhreille on pystytetty monumentteja myös Amsterdamiin, Berliiniin, San Franciscoon ja Sydneyyn. Tel Avivin kivimerkki sijaitsee lähellä paikallista homoyhteisön toimintakeskusta.

Paikallisten viestimien mukaan Israelissa ei ole aiemmin ollut muistomerkkiä yhtäläisesti juutalaisille ja ei-juutalaisille uhreille.

Lähteet: AFP