Matkanjärjestäjät rauhallisina Bangkokin tilanteesta

Tjäreborgilla ja Finnmatkoilla on hyvin vähän suomalaisia asiakkaita Bangkokissa, sillä suurin osa jatkaa muihin lomakohteisiin.

Kotimaa
Hiekkasäkeillä vuorattu katu.
Nicolas Asfouri / AFP

Suomalaiset matkanjärjestäjät suhtautuvat rauhallisesti Thaimaan pääkaupungin Bangkokin tilanteeseen. Matkatoimistot kehottavat ulkoministeriön suositusten mukaan asiakkaitaan välttämään suuria väenkokouksia ja mielenosoituksia sekä turhaa liikkumista kaupungilla iltaisin.

Finnmatkoilla ja Tjäreborgilla on Bangkokissa vain vähän asiakkaita Suomesta. Suurin osa Bangkokiin lentävistä asiakkaista jatkaa matkaansa muihin lomakohteisiin.

– Suurin osa viettää rantalomaa Keski-Thaimassa, kertoo Tjäreborgin tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski.

Matkatoimistot seuraavat aktiivisesti Bangkokin ja Thaimaan tilanteen kehittymistä, ja neuvovat myös asiakkaitaan seuraamaan ulkoministeriön matkustustiedotteita.

Finnmatkojen myynnistä ja markkinoinnista vastaavan johtajan Jouni Ojaniemen mukaan asiakkaita kehotetaan myös varaamaan riittävästi aikaa siirtymiseen paikasta toiseen.

Ulkoministeriö kehottaa matkustustiedotteessaan matkaajia varovaisuuteen Bangkokissa. Ministeriön mukaan tilanne suurimmassa osassa maata on normaali. Eteläisissä maakunnissa on poikkeustila.