Näyttelijät lomauttava Bragge: Ei musikaaleja ensi kaudelle

Tampereen Teatterin johtaja Reino Bragge myöntää, että suurmusikaali Les Misérables on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että Tampereen teatterin yt-neuvottelut päätyivät lomautuksiin.

Kotimaa
Reino Bragge
Reino Bragge aloitti Tampereen Teatterin johtajana syyskaudella 2010.Jan Hynnä / Yle

Tampereen Teatterin reilut 6 viikkoa kestäneissä neuvotteluissa sovittiin, että pyritään säästöihin kaikessa missä pystytään.

– Muutetaan rakenteita, siinä missä se on järkevää ja uudelleen organisoidaan toimintoja. Sekä kiinteitä että muuttuvia kustannuksia karsitaan, Reino Bragge kertoo.

– Vakituisen henkilökunnan osalta päädyttiin valitettavasti noin kuukauden lomautukseen, mikä toteutetaan osittain kevätkauden aikana ja loput syksyllä.

Tampereen Teatterin koko 90-henkinen työyhteisö lomautetaan jaksoittain. Lappua ei laiteta luukulle missään vaiheessa.

– Lomautukset toteutetaan niin, että lomautetaan siellä, missä se on järkevintä kunkin kohdalla. Ei laiteta koko puljua kiinni kuukaudeksi, Bragge sanoo.

Ketään ei siis irtisanota, eikä lomautusten ja säästöjen pitäisi näkyä katsojien penkkiriveihin asti.

– Säästöjen avulla tehdään mitä voidaan. Kuitenkin niin, että esitys- ja harjoitustoiminta jatkuu normaalisti eikä yleisö varsinaisesti huomaa mitään, Bragge jatkaa.

Freelancereiden leipä tiukassa

Rakenteelliset uudistukset tarkoittavat lähinnä sitä, että omalla henkilökunnalla pyritään tekemään niin paljon kuin mahdollista.

– Frenckellin ja päänäyttämön näyttämöteknistä henkilökuntaa pystytään siirtämään päivän aikana paikasta toiseen. Ohjelmisto on ensi syksynä sellaista, että se ei ole teknisesti niin vaativaa. Näin pystytään säästämään tilapäisen henkilökunnan käytöstä.

Sama pätee myös lavalla nähtävään henkilökuntaan. Talon ulkopuolista väkeä työllistetään vain pakon edessä.

Toivon, että tämä riittää, mutta eihän maailmasta koskaan mitään tiedä, mitä tapahtuu.

Reino Bragge

– Freelancer-näyttelijöitä käytetään silloin kun omista työntekijöistä ei rooliin sopivaa löydy. Freelancereiden työmahdollisuudet kapenevat, se on ihan totta, Bragge harmittelee.

Säästötoimenpiteillä taloutta tasapainotetaan yli puoli miljoonaa euroa.

– Useampi satatuhatta säästyy vuoden aikana organisaation puolelta, henkilökunnan lomautus tuo noin 300 000 euron säästöt sivukustannuksineen, teatterinjohtaja summaa.

Les Misérables ei tuottanut odotetusti

Vuonna 2013 Tampereen Teatterin näytännöissä kävi 16 000 kävijää enemmän kuin viime vuonna. Huono taloudellinen tilanne johtuu Braggen mukaan monesta eri tekijästä.

– Nyt palattiin normaaliin kävijämäärään, nousu selittyy osittain sillä. Vuosi 2012 oli huonompi kuin yleensä. Kustannusten jatkuva nousu ja toisaalta avustusten paikallaan polkeminen on syynä, Bragge arvioi.

Monet ovat epäilleet Les Misérables-suurmusikaalin syöneen TT:n kassan, eikä haukku ihan väärään puuhun osu.

– Se on osa totuutta, mutta on monta muutakin produktiota, missä kustannukset ovat ylittyneet, eivätkä tulot ole täyttyneet odotetusti.

En silti usko, että yleisön näkökulmista tapahtuu kovin suuria muutoksia.

Reino Bragge

Ensi kaudella Tampereen Teatterin lavalla ei nähdä suuria tuotantoja.

– Teemme ehkä vähän pienimuotoisempaa, uutta musikaalia ei näillä näkymin tehdä. En silti usko, että yleisön näkökulmista tapahtuu kovin suuria muutoksia.

Tampereen Teatterilla on nyt tiukka säästökuuri, mutta riittääkö se tasapainottamaan tamperelaisteatterin talouden?

– Toivon, että tämä riittää, mutta eihän maailmasta koskaan mitään tiedä, mitä tapahtuu, Bragge sanoo.