1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Hämeenlinna julistautuu Sibelius-pääkaupungiksi

Hämeenlinna juhlistaa säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymäkaupunkina mestarin syntymän 150-vuotisjuhlaa julistautumalla maailman Sibelius-pääkaupungiksi. Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto osoittaa vuodelle 2015 puolen miljoonan euron määrärahan Sibeliuksen juhlavuoden toteuttamiseksi kaupungissa.

kulttuuri
Sibeliuksen juhlavuoden logo, taustalla nuotteja.
Yle

Säveltäjämestari Jean Sibeliuksen syntymästä on ensi vuonna kulunut 150 vuotta. Hämeenlinnassa syntynyttä säveltäjää juhlitaan kaupungissa usealla eri tavalla. Sibelius-pääkaupunkiteeman nimi on Hämeenlinna - The World Capital of Sibelius, kertoo juhlavuosiohjaustyöryhmän puheenjohtaja Sari Rautio.

– Haluamme päätöksessä nostaa esiin sen satsauksen, mitä Hämeenlinnassa tehdään kulttuuriin ja nimenomaan kulttuurimatkailuun. Puoli miljoonaa on varmasti liian vähän, mutta tässä on tosiaan ministeriö mukana, yritykset ja elinkeinoelämä, ammattikorkeakoulu, eli kaupunki haastaa muitakin mukaan yhdessä rakentamaan tästä eteenpäin.

Kaikille koululaisille pyritään saamaan oppilaitosyhteistyön avulla suuri Sibelius-elämys vuoteen 2015 mennessä. Juhlavuosi tarjoaa paljon erilaista ohjelmaa, kertoo Rautio.

– On kansainvälisesti kiinnostavaa ohjelmaa, ja tilaa kansalaistoiminnalle. Lapset ja nuoret pääsevät itse rakentamaan ja tekemään. Sibelius on yhteinen riittävän iso asia, minkä avulla voimme uudistaa toimintakulttuuriamme. Kulttuuria tarvitaan entistä enemmän, ja se syntyy arjessa. Se ei ole konserteissa pönöttämistä vaan yhdessä rakennetaan ja viedään eteenpäin kotikaupunkiamme ja tätä seutua ja koko Suomea.

Hämeenlinnasta Suomen Salzburg?

Sari Rautio uskoo, että Sibelius voisi olla yhteinen erottava nimittäjä, joka tekee Hämeenlinnasta erilaisen kuin mikään muu kaupunki.

– Mozart näkyy Salzburgissa joka paikassa ja samalla tavalla toivon, että meillä Sibelius näkyisi ja tulisi eloon täällä Hämeenlinnassa. Me pidämme asioita vähän liian itsestään selvyytenä, arvioi Sari Rautio.

Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiö perustettiin vuonna 2011 edistämään hämeenlinnalaista kulttuuria, erityisesti musiikkikulttuuria, ja vaalimaan Sibeliuksen musiikillista perintöä. Säätiö koordinoi myös valtakunnallista ja kansainvälistä Sibelius-juhlavuotta. Juhlavuonna 2015 Sibeliuksen tuotantoa esitetään laajasti paitsi Hämeenlinnassa, myös eri puolilla Suomea ja maailmaa.

Kaupunki on toki juhlinut Sibeliusta aiemminkin. Esimerkiksi säveltäjän syntymän 100-vuotisjuhlavuotena 1965 Hämeenlinnassa paljastettiin kuvanveistäjä Kain Tapperin Sibelius-patsas ja Sibeliuksen syntymäkoti avattiin yleisölle.

Lue seuraavaksi