Elävän musiikin yhdistys heräsi henkiin Lappeenrannassa – "Otimme vain nimen käyttöön, anteeksi"

Lappeenrannan elävän musiikin yhdistys on herännyt henkiin usean vuoden tauon jälkeen. Yhdistyksen puuhamiehet haluavat herättää Lappeenrannan musiikkikulttuurin henkiin. Kaikki käy, kertovat perustajat. Luvassa on klubikeikkoja, katusoittoa ja Monarin keikkojen paluu.

Elävän musiikin yhdistykset
Lappeenrannan elävän musiikin yhdistyksen puheenjohtaja Petri Puheloinen ja varapuheenjohtaja Ville Silvennoinen
Yle

Lappeenrannan elävä musiikki tai ainakin yhdistystoiminta on elänyt viime vuosina hiljaiseloa. Nyt Lappeenrannan elävän musiikin yhdistys Lelmu on herätetty henkiin noin seitsemän vuoden hiljaiselon jälkeen.

– Kaikkihan lähti oikeastaan ihan lapasesta. Lelmu oli kuollut ja niin oli jotenkin tämä Lappeenrannan musajuttukin. Nyt myö herätetään se henkiin, toteaa Lappeenrannan elävän musiikin yhdistyksen puheenjohtaja Petri Puheloinen.

Puheloinen tutustui Lappeenrannan Hoi sie -galleriassa Lelmun nykyisen varapuheenjohtajan Ville Silvennoiseen. Yhdessä he alkoivat suunnitella keikkojen järjestämistä Lappeenrannan alueella. Miehet laittoivat kasaan osaavan ja innostuneen porukan, joka tällä hetkellä pyörittää nykyistä Lelmua.

Kaikkihan lähti oikeastaan ihan lapasesta. Lelmu oli kuollut ja niin oli jotenkin tämä Lappeenrannan musajuttukin. Nyt myö herätetään se henkiin.

Petri Puheloinen

– Tajuttiin että hitto vie, täällähän ei ole Lelmua enää ollenkaan, myöhän pöllitään se nimi. Ei meillä mitään lupia keneltäkään ollut, me vain otimme sen. Anteeksi, pyytää Puheloinen naureskellen.

Silvennoinen muistaa entisen elävän musiikin yhdistyksen teinivuosiltaan.

- Sillon alaikäisenä yritettiin baareihinkin keikoille ja onnistuttiinkin, mutta kyllä ne Monarin keikat olivat se pääasia, vaikka ne bändit eivät olleet välttämättä aina hyviä. Haistelimme silloin keikkailmapiiriä, joka oli tärkeätä nuorelle miehelle, muistelee Silvennoinen.

"Hyviä bändejä tulee kuin sieniä sateella"

Lappeenrannan elävän musiikin yhdistyksen ensiaskeleet vievät Kaik´käy klubille. Yhdistys pyrkii järjestämään kerran kuukaudessa paikallisen keikkapaikan Lucky Monkeysin alakerrassa bändi-illan. Puheloisen mukaan lavalle nousevat tarkoin valitut yhtyeet, jotka valitsevat herrat itse.

– Pyrimme rakentamaan tämän ympärille kaikenlaista oheistoimintaa, levymyyntiä, arpajaisia, kaikenlaista, sanoo Puheloinen.

– Tässä vähän haetaan sellaista pientä spektaakkelia. Sellaista jossa ihmiset osaisivat odottaa joka kuukausi jotain erikoista tai erikoisen hyvää, jatkaa Silvennoinen.

Yhdistyksen tarkoitus on tukea paikallisia yhtyeitä ja artisteja, mutta kättä on paiskattu myös muiden kaupunkien yhdistyksien kanssa.

– Uusia ja erittäin hyviä bändejä tulee kuin sieniä sateella. Otamme avoimesti mukaan myös muilta paikkakunnilta tulevat bändit. Ei tämä mitään sisäsiittoista toimintaa ole, naurahtaa Silvennoinen.

Lelmun puheenjohtaja Puheloinen odottaa varsinkin Lappeenrannan kesää ja sen tuomia mahdollisuuksia.

– Kesäisin on ihanaa, kun satamassa on paljon ihmisiä ja siellä voi järjestää lavalla kaikkea, on Linnoituksen vallit ja Kirkkopuisto, Puheloinen luottelee.

– Katusoittoa, ja ehdottomasti Monarin keikat takaisin, koska käy sääliksi, että nykynuorisolla ei ole sellaista jatkuvaa keikkakokemusmahdollisuutta, jatkaa Silvennoinen.

"Kaik´käy, käy siekii"

Lelmun toiminta perustuu hyvään henkeen, innostukseen ja talkoovoimaan, ainakin aluksi.

– On artisteja, jotka haluavat ja joilta löytyy innostusta, mutta olisi hienoa nähdä sellaista punk-henkisyyttä isommiltakin bändeiltä, jotka hiffaisivat, että mitä tässä oikeasti yritetään saada aikaiseksi, toivoo Puheloinen.

Tulevaisuudessa yhdistys pyrkii järjestämään bändeille kunnon etuudet.

– Itsekin kiertävänä artistina ja muusikkona tiedän kyllä sen, että on kivempi mennä keikalle, kun sitä ei tarvitse itse maksaa, Puheloinen kertoo.

Silvennoinen kuvailee kotikaupunkinsa asukkaiden mieliä raskaaksi ja niin myös heidän musiikkimakuaan. Yhdistyksen musiikkilinja kulkee samoja polkuja, mutta tarkoitus on saada saman katon alle kirjavaa yleisöä.

– Seuraamme rockin eri alagenrejä, mutta siitä pyritään pois, että nämä iltamat olisivat keskittyneitä johonkin tiettyyn genreen. Se voi käydä aika puuduttavaksi ja se karsii myös yleisöä, Silvennoinen kertoo.

– Klubin nimikin on Kaik´käy, niin kaikki tosiaankin käy, käy siekii, kehottaa Puheloinen.