Ylen kirjeenvaihtaja Bangkokissa: Tilanne ei ole helpottumassa

Ainoastaan hallituksen ero ja pääministerin perheen poistuminen politiikasta kelpaa opposition mielenosoittajille. Pohjois-Thaimaassa suunnitellaan vastamielenosoituksia.

Ulkomaat
Hallituksen vastaiset mielenosoittajat ottavat kuvia, kun mies nousee heiluttamaan jättikokoista kansallislippua Voitonpatsaalla Bangkokissa.
Christophe Archambault / AFP

Hallituksen vastaiset suurmielenosoitukset jatkuvat toista päivää Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa. Paikan päällä oleva Yle Uutisten kirjeenvaihtaja Sari Taussi kertoo mielenosoitusten jatkuvan entiseen malliin.

– Liikenne on suuressa osassa kaupunkia seis, mielenosoittajat valtaavat keskeisiä liikennesolmuja ja tänään he ovat luvanneet piirittää uusia ministeriöitä ja muun muassa pörssin, Taussi sanoo.

Mielenosoittajat ovat luvanneet toimia rauhallisesti, joten piiritysten vaikutuksia esimerkiksi pörssin toimintaan on vaikea arvioida. Vaikeaa on myös arvioida sitä, kuinka kauan jo kaksi kuukautta kestänyt poliittinen kuohunta jatkuu Thaimaassa.

Mielenosoitusten johtaja Suthep Thaugsuban on ilmoittanut olevansa valmis jatkamaan mielenosoituksia kaksi viikkoa. Joidenkin arvioiden mukaan protestit ovat ohi kolmessa päivässä.

Ratkaisun löytäminen ei kuitenkaan ole helppoa. Mielenosoittajat ovat ilmoittaneet, etteivät he aio neuvotella tai tehdä kompromisseja.

– Ainoa ratkaisu näiden mielenosoittajien mielestä näyttää olevan se, että hallitus eroaisia ja Shinawatran perhe kokonaan ilmoittaisi poistuvansa politiikasta, Taussi kertoo.

Hallituksen vastaiset mielenosoitukset ovat poikineet myös vastamielenosoituksia.

– Ehkä uusi piirre on se, että koillisessa ja pohjoisessa ihmisiä on kehotettu osoittamaan mieltä mahdollista sotilaskaappausta vastaan. Ainakaan tämä tilanne ei ole helpottumassa.